Birgit Koskela: Kymenlaaksossa on edessä monenlaisia muutoksia terveyden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi
| |

Birgit Koskela: Kymenlaaksossa on edessä monenlaisia muutoksia terveyden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi

Viime vuoden alussa hyvinvointialueiden aloittaessa toiminnan jokaisella alueella tuli eteenensimmäisenä asiana talouden tasapainottaminen vuoteen 2026 mennessä. Se tarkoittaaKymenlaakson hyvinvointialueella palveluverkkojen karsimista: mm. terveyskeskusten määränvähentämistä, asumispalveluiden uutta tarkastelua mahdollisesti uusia asumismuotoja kehittäen esimerkiksi yhteisöllinen asuminen, organisaation uudelleen tarkastelu ja ostopalveluiden vähentäminen. Kymenlaakson hyvinvointialueen hallitus päätti alkuvuodesta, että Kymenlaaksossa tulee olemaan 7 sotekeskusta. Jokainen voi varmasti arvata,…

Christa Carpelan: Ennakkovaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä
| |

Christa Carpelan: Ennakkovaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä

Viime vuosien aikana on puhuttu paljon tietoon perustuvasta päätöksenteosta. Valtion ja muun julkisen hallinnon päätösten tulee perustua valmisteluun, jossa vaikutukset on arvioitu monipuolisesti ja laadukkaasti. Vaikutusten arviointi on tärkeä keino saada tietoa päätöksenteon tueksi. Monipuolinen ja laadukas vaikutusten arviointi ei kuitenkaan usein toteudu. Ihmisiin kohdistuvat vaikutukset, kuten lapsivaikutukset, jäävät edelleen monissa tilanteissa pintapuoliselle huomiolle velvoitteista…

Christa Carpelan: Lapsen etu ei saa hukkua byrokratian rattaisiin  
| |

Christa Carpelan: Lapsen etu ei saa hukkua byrokratian rattaisiin  

Vuoden 2022 alusta lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on saanut olla samanaikaisesti asiakkaana enintään 35 lasta. THL:n lastensuojelun työntekijöille ja työnantajille teettämän selvitys kertoo, että nykyinen mitoitus on hyvä alku, ja sovittu lasku 30 asiakkaaseen vuonna 2024 on tärkeää. On kuitenkin syytä arvioida, onko tämäkään mitoitus riittävä. Jokaisella työntekijällä tulee olla riittävästi aikaa keskittyä jokaiseen asiakkaaseen. Oikeanlainen mitoitus estää…

Christa Carpelan: Monituottajuus sote-palveluissa on ihmisen etu
| |

Christa Carpelan: Monituottajuus sote-palveluissa on ihmisen etu

Hyvinvointiyhteiskuntaa rakentaessa on tärkeää asettaa ihminen keskiöön. Oli henkilö nuori tai vanha, tulee apua ja tukea olla saatavissa joustavasti yksilöllisiin tarpeisiin. Suomalainen yhteiskunta ei voi rakentua pelkkien julkisten palveluiden varaan, vaan rinnalle tarvitaan yksityisiä palveluntuottajia sekä järjestöjä. Hyvinvointiyhteiskunta rakennetaan yhdessä, palveluseteliä ja henkilökohtaista budjetointia hyödyntäen. Meidän pitää asettaa katseemme aina sen ihmisen silmille, kuka tarvitsee…

Elina Inkeroinen-Lalu: Ongelmat on tehty ratkaistaviksi
| |

Elina Inkeroinen-Lalu: Ongelmat on tehty ratkaistaviksi

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden haasteista on puhuttu varmaan jo yli 20 vuotta. Tiedossa on ollut, että Suomessa asuu yksi maailman ikääntyneimmistä väestöistä. Loogista näin ollen on myös se, että huoltosuhde muuttuu ja palveluntarve kasvaa. Rahojen ja henkilöstön riittämättömyys nykyisellä tavalla organisoidun palvelujärjestelmän ylläpitoon on fakta. Maan hallitukset ovat yksi toisensa jälkeen yrittäneet viedä uudistuksia läpi ennen kuin…

Elina Ketonen: Lasten ja nuorten hyvinvointi… vai pahoinvointi?
| |

Elina Ketonen: Lasten ja nuorten hyvinvointi… vai pahoinvointi?

Lasten ja nuorten hyvinvointi tai oikeastaan pahoinvointi on ollut otsikoissa Vantaan Viertolan koulussa 2.2.2024 tapahtuneen kouluampumisen jälkeen. Aihetta sivuttiin vahvasti myös 9.4.2024 Kymenlaakson hyvinvointialueen valtuuston kokouksessa, kun listalla olivat muun muassa alueellisen hyvinvointikertomuksen vuosiraportti sekä Kymenlaakson alueellinen opiskeluhuoltosuunnitelma vuosille 2024–2025. Mitään ihmis-tai ikäryhmää ei voi nostaa ylitse muiden. Yhtä lailla ikäihmiset ja työssäkäyvät tarvitsevat toimivat…

Elina Ketonen: Pitovoima – nykyajan uusi kirosana
| |

Elina Ketonen: Pitovoima – nykyajan uusi kirosana

Vai onko sittenkään? Hyvinvointialueet kilpailevat keskenään osaavista tekijöistä rajallisilla budjeteilla. Strategiasta sekä henkilöstöön liittyvistä talousluvuista puhuttaessa joka toisen huulilla vilahtavat sanat veto- ja pitovoima. Moni työntekijä kyllä saadaan houkutelluksi solmimaan työsopimuksen palkalla, henkilöstöeduilla, bonuksilla ja henkilökohtaisilla lisillä. Riittävätkö jatkuvat palkankorotukset kuitenkaan sitouttamaan työntekijöitä? On tutkittu, ettei palkka välttämättä edes ole suurin motivaattori ihmisen sitoutumiseen ja…

Esko Lavonen: Hyvinvointialueella tulee toimia yhdessä lapsen parhaaksi
| |

Esko Lavonen: Hyvinvointialueella tulee toimia yhdessä lapsen parhaaksi

Hyvinvointialueet ovat olleet toiminnassa pian ensimmäisen vuoden ajan. Suomen historian suurin sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus on ollut haastava ja vaatinut paljon sopeutumista niin työntekijöiltä, päättäjiltä kuin hyvinvointialueen asukkailtakin. Erilaisten byrokraattisten ja taloudellisten haasteiden sekä uusien käytäntöjen rinnalla keskiössä tulee kuitenkin olla hyvinvointialueen asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja turvaaminen. Erityistä huolta herättääkin esimerkiksi kouluterveyskyselyssä 2023…

Etelä-Karjalan Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä esittää Helena Puolakkaa hyvinvointialueen valtuuston puheenjohtajaksi
|

Etelä-Karjalan Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä esittää Helena Puolakkaa hyvinvointialueen valtuuston puheenjohtajaksi

Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä päätti kokouksessaan esittää Etelä-Karjalan aluevaltuuston puheenjohtajaksi lappeenrantalaista Helena Puolakkaa. Aluevaltuuston puheenjohtajan paikka vapautui elokuussa kansanedustaja Jukka Kopran pyytäessä eroa lisääntyneistä eduskuntaan liittyvistä tehtävistä johtuen.   Helena Puolakka on koulutukseltaan sairaanhoitaja (AMK) ja tehnyt pitkän uran sotealalla. Kuntapolitiikassa Puolakka on ollut mukana yli 20 vuotta eri tehtävissä. Tällä hetkellä Puolakka toimii hyvinvointialueen hallituksen 1. varapuheenjohtajana. …

Sisällön loppu

Sisällön loppu