Antti Pätilä: Vaalit tulossa – Kuka uskaltaa luvata?
Vuoden 2024 aikana saimme seurata poikkeuksellisen mieliinpainuvaa vaalikamppailua Yhdysvalloissa, jonka lopputulos oli yllättävänkin selvä. Kotimaista mediaa seuranneelle tulos oli lievä yllätys. Onko niin että suurilla puheilla ja lupauksilla avoimessa demokratiassa voittaa vapaat vaalit pikemmin kuin olemalla realisti (tai jopa hieman pessimisti) ja varoen lupaamasta ”liikaa” kuten Suomessa on ollut tapana.
Yllä esitettyä saavat Suomessakin tulevan kevään kunta- ja aluevaaliehdokkaat sekä äänestäjät jälleen pohtia. Aluevaaleina nämä ovat järjestyksessä toiset ja siinä mielessä historialliset, että samaan aikaan valitaan kuntien valtuustot – osin samoista hyvinvointialueidenkin valtuustoihin ehdolla olevista henkilöistä. Ehdokkaitten ja valtuutettujen rinnakkaisissa rooleissa ei sinällään ole mitään uutta, onhan nykyistenkin aluevaltuustojen edustajista moni myös kotikuntansa valtuuston jäsen, osa myös eduskunnan.
Vaaliteknisesti tällainen monijäsenyys on ymmärrettävää. Tutut ja tunnetut nimet vetävät ääniä, vaikka ehdokkaalla ei todellisuudessa olisikaan voimavaroja täysitehoiseen työskentelyyn paikallis- tai aluetasolla jos on jo aiemin tullut valituksia kansanedustajan tehtävään tai jopa europarlamenttiin. Toisaalta järjestelyssä on myös etuja, jos sama henkilö toimii kunnanvaltuutettuna, aluevaltuutettuna ja mahdollisesti myös kansanedustajana. Tällöin reaaliaikainen, päätösten valmisteluun ja päätösten tekoon liittyvä tieto voi liikkua nopeasti ja mahdollistaa paikallistason vaikuttamisen valtakunnan politiikkaan ja toisinpäin.
Haasteet ja mahdolliset ongelmat voivat tulla esiin kun puolueet, ryhmittymät ja ehdokkaat ryhtyvät kampanjoimaan ohjelmilla ja lupauksilla, jotka saattavat valtakunnan, alueen tai kunnan tasolla olla keskenään heikosti koordinoituja tai ristiriidassa keskenään. Kuten nyt lopuillaan olevan ensimmäisen aluevaltuustokauden aikana on todettu, ovat hyvinvointialueet lähes täysin valtion ja ensisijaisesti valtiovarainministeriön rahoituspäätösten varassa. Kun valtion 89 mrd €:n budjetista 12 mrd € katetaan velalla, on ymmärrettävää, että säästöpaineet kohdistuvat myös budjetin suurimpaan menoerään eli sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Tämän myös osa eduskunnan oppositiopuolueiden kansanedustajista ymmärtää.
Kun siirrytään eduskunnasta aluevaltuustoihin ja hyvinvointialueiden rahoitukseen, on kaikkien hyvinvointialueiden viesti valtion ja maan hallituksen suuntaan lähes yhtälainen; alueille ohjattu sote-rahoitus on palvelutarve huomioiden riittämätöntä sekä valtiovallan asettamat säästö- ja sopeutustavoitteet ovat kohtuuttomat. Vaikka aluevaltuustoissa ei olekaan hallitus-oppositioasetelmaa, on valtion hyvinvointialueille asettamien säästötavoitteiden arvostelu useimmmiten kärkevämpää sellaisten aluevaltuutettujen keskuudessa, jotka edustavat muita kuin nyt hallitusvastuussa olevia puolueita. On mielenkiintoista nähdä, millaisia tavoitteita ja lupauksia aluevaaliehdokkaiksi asettuvat kansanedustajat tekevät sote-rahoituksen osalta.
Myös kunta- ja aluetasolla saatetaan nähdä tulevan kevään vaaleissa mielenkiintoisia kannanottoja, jos henkilö on ehdolla sekä kunnanvaltuustoon että aluevaltuustoon. Kunnissa ymmärrettävästi puolustetaan lähipalveluja kun aluevaltuustossa joudutaan arvioimaan koko alueen palvelutarvetta suhteutettuna palvelutuotannon voimavaroihin. Jos on ehdolla molempiin valtuustoihin, joutuu ehdokas tasapainoilemaan vaalilupaustensa kanssa. Tietysti mieluisaa olisi luvata mahdollisimman hyvää ja aiempaa parempaa kaikille mikä ei tässä taloustilanteessa ole tietenkään realistista.
Kannustan kuitenkin ryhtymään ehdolle – aluevaaleissa tai kuntavaaleissa tai molemmissa. Päättäjiä tarvitaan tekemään päätöksiä, myös vaikeita päätöksiä.
Antti Pätilä
Etelä-Karjalan hyvinvointialueen valtuutettu