Heikki Järvenpää jatkaa piirin puheenjohtajana

Kaakkois-Suomen Kokoomus ry piti piirikokouksensa 21.11. Lappeenrannassa. Kokous keskusteli vilkkaasti sote-uudistuksesta ja teki henkilövalinnat tulevalle vuodelle 2016. Poliittisen tilannekatsauksen kokouksessa pitivät kansanedustajat Antti Häkkänen ja Jukka Kopra. Piirin puheenjohtajana valittiin jatkamaan Heikki Järvenpää Lappeenrannasta. Piirin varapuheenjohtajina jatkavat Pekka Selenius Mikkelistä ja Marika Kirjavainen Kotkasta. Taloudenhoitajaksi valittiin Markku Häkkänen Mäntyharjulta. Piirihallituksen jäseniksi valittiin seuraavat henkilöt. Jari…

Helena Puolakka Kokoomuksen Naisten Liiton liittohallitukseen

Kokoomuksen Naisten Liitto ry piti edustajakokouksensa Porissa 14.-15.11.2015. Kaakkois-Suomen Kokoomusnaisista liiton liittohallitukseen valittiin Helena Puolakka Lappeenrannasta. Hänen varajäsenekseen valitiin Heli Peltola Mikkelistä. Edustajakokous valitsi kokouksessa seuraajan liiton puheenjohtajana toimineelle ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakalle. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Sofia Vikman Pirkanmaalta. Kokoomuksen Naisten Liiton varapuheenjohtajiksi kaudelle 2016-2017 valittiin Marjo Pakka Jyväskylästä ja Elina Suonio-Peltosalo Salosta. Liittohallituksen…

Ministeri Toivakka Kouvolassa 16.11. ja Kotkassa 23.11.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka on tavattavissa yleisötilaisuudessa Kouvolassa maanantaina 16.11.2015. Tilaisuus järjestetään kello 16:15-16:45 Kuusaan Kahvikulmassa (Valtakatu 38, 45700 Kuusankoski). Ministeri Toivakka vierailee Kotkassa maanantaina 23.11.2015. Hän on tavattavissa yleisötilaisuudessa Aschan Coffee&Delissä (Kauppakeskus Pasaati, Keskuskatu 10, 48100 Kotka) kello 13:15-14:00. Tervetuloa!

Saila Piipari-Huovila järjestösihteeriksi

Kaakkois-Suomen Kokoomus ry on valinnut järjestösihteerin tehtävään HTM Saila Piipari-Huovilan. Saila aloittaa tehtävässään vuoden 2016 alussa. Saila on toiminut Kaakkois-Suomen Kokoomuksen järjestösihteerinä jo aiemmin eduskuntavaalien aikana, aikavälillä 1.8.2014-31.5.2015. Saila tulee Kotkasta, jossa hän on ollut aktiivinen kokoomustoiminnassa. Järjestösihteerin tehtävä on määräaikainen ja ajoittuu aikavälille 1.1.2016-30.4.2017. Piipari-Huovila hoitaa työssään myös Kaakkois-Suomen Kokoomusnaiset ry:n järjestösihteerin tehtävät.

Kuntavaalit 2017

Kuntavaalit pidetään 9. huhtikuuta 2017. Kokoomus sai edellisissä kuntavaaleissa 21,9 prosentin kannatuksen ja on Suomen suurin kuntapuolue. Kuntavaalit on tilaisuus vaikuttaa oman kotipaikkasi asioihin ja saada aikaan konkreettisia muutoksia lähiympäristössäsi. Tunnetko erinomaisen ehdokkaan vai oletko sellainen itse? Kerro näiltä sivuilta löytyvällä lomakkeella kiinnostuksestasi lähteä ehdokkaaksi tai ehdota henkilöä, jonka arvelet olevan kiinnostunut ehdokkuudesta. Tule mukaan…

Avoin työpaikka: järjestösihteeri Kaakkois-Suomen Kokoomukselle

Kaakkois-Suomen Kokoomus on Kansallinen Kokoomus rp:n piirijärjestö, joka toimii Kaakkois-Suomen vaalipiirin alueella. Kaakkois-Suomen Kokoomuksessa on avoinna järjestösihteerin määräaikainen tehtävä ajalla 1.1.2016-30.4.2017. Työhön kuuluvat myös Kaakkois-Suomen Kokoomusnaisten järjestösihteerin tehtävät. Järjestösihteeri osallistuu yhdessä toiminnanjohtajan kanssa mm. vaali-, järjestö-, ja tiedotustoiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Toimeen valittavalta edellytämme perehtyneisyyttä kokoomuslaiseen järjestötyöhön, hyvää organisointikykyä, halua tarttua tehtävään kuin tehtävään, pitkää…

Kaakon Sinituuli 1/2015 on ilmestynyt

Kaakkois-Suomen Sinituuli 1/2015 pitää sisällään mm. Pääministeri Stubb: Työn tekemisen ja teettämisen pitää olla aina kannattavaa” Nouseeko Suomi puulla? Biotalous on enemmän kuin Nokia. Venäjän turistimäärä on laskenut alkuvuodesta 30-40% Etelä-Karjalassa, myös vienti takkuaa. Ammattikorkeakoulu-uudistus vahvistaa alueen yritysten vetovoimaa. Eduskuntavaaliehdokkaat haastattelussa, ”mikä oli ensimmäinen tai mieleenpainuvin työpaikkasi”, mitä ehdokkaat vastasivat? Lue Kaakon Sinituuli verkossa

Puheenjohtaja Stubbin puhe työristeilyllä!

Kokoomuksen työristeily, sunnuntai 8.3.2015 Puheenjohtaja Alexander Stubb Kokoomuksen työlista Me tiedämme, että Suomen talous on vaikeassa tilanteessa. Talous on kutistunut kolme vuotta peräkkäin. Velkaannumme raskaasti. Tulot eivät riitä kattamaan menoja. Hyvinvointimme ei ole kestävällä pohjalla. Näissä eduskuntavaaleissa Suomi on suurten valintojen edessä. Voi sanoa, että meillä on edessämme kolme vaihtoehtoa, mihin suuntaan Suomi voi mennä….

Sisällön loppu

Sisällön loppu