Mervi Liimatainen: Odottavan aika on pitkä
| |

Mervi Liimatainen: Odottavan aika on pitkä

Kymenlaakson pelastustoimessa tärkeä rooli on vapaapalokunnilla, jotka usein ensimmäisinä lähtevät alueensa tulipaloa sammuttamaan tai ensivastetehtäviin antamaan apua hädässä olevalle. Kun talo palaa tai sairaskohtaus yllättää, voi odottavan aika olla tosi pitkä, jos apu lähtee kauempaa naapurikunnasta. Valtakunnallisesti on arvioitu, että yhteiskunta hyötyy vapaaehtoisten palokuntien toiminnasta 1,25 miljardia euroa joka vuosi. Hyöty tulee erityisesti pelastettujen ihmishenkien…

Mervi Liimatainen: Oikea palvelu oikeaan aikaan
| |

Mervi Liimatainen: Oikea palvelu oikeaan aikaan

Pyhtääläisillä oli ilo nauttia terveyspalvelujen ”lintukodosta” useampi vuosi, kun yksityinen yritys järjesti kunnan sote-palvelut. Hoitoon oli suhteellisen helppo päästä, toki hammashoitoon oli omat jononsa. Vuoden alusta palvelut on tarjonnut Kymenlaakson hyvinvointialue. Moni on ollut huolissaan, miten hoitoon pääsee. Saman huolen jakavat kaikki muutkin hyvinvointialueen asukkaat, jos ajanvarauksesta ei vastata, eikä takaisinsoittoa tule. Pyhtääläisillä kuitenkin toistaiseksi…

Mervi Liimatainen: Vt15:n parantaminen tulevaisuuden paras sotepäätös?
| |

Mervi Liimatainen: Vt15:n parantaminen tulevaisuuden paras sotepäätös?

Tuskin kenellekään on jäänyt epäselväksi valtion talouden säästötarpeet. Silti hallituksen kehysriihen tulokset olivat monelta osin kylmää kyytiä. Kun haluaa olla optimistinen, on todettava, että on vähintäänkin yksi erinomainen päätös: jokaiselle hyvinvointialueelle jää keskussairaala. Näin Kymenlaaksossa Kotkan keskussairaalassa yhä muun muassa hoidetaan synnytyksiä ja tehdään kattavasti leikkauksia. Sosiaali- ja terveyshuoltoon kohdistuvat leikkaukset ja säästöt tulevat useimpien…

Miia Witting: ”Tavoitteena on saada toimiva hyvinvointialue”

Miia Witting: ”Tavoitteena on saada toimiva hyvinvointialue”

Esittelyssä Kymenlaakson hyvinvointialueen aluevaltuutettu Miia Witting. Kuka olet?   Olen 40 – vuotias nainen, jonka perheeseen kuuluu tytär, mies ja karjalankarhukoira. 25- vuotta toiminut perheyrityksessä monissa tehtävissä, lähinnä sähkötarvikkeiden myynnissä. Nuorempana olin innokas rakentaja, ja edelleen pidän rakennus- ja remontointi hommista vapaa-ajalla. Olen nopeasti oppiva ja sisäistän asiat tehokkaasti. Miksi halusit mukaan aluevaltuustoon? Minusta yhteiskunta tarvitsee…

Minna Ahokas: Rohkealla palvelurakenteen uudistamisella on mahdollista katkaista kustannusten kasvu heikentämättä palvelun laatua ja saatavuutta
| |

Minna Ahokas: Rohkealla palvelurakenteen uudistamisella on mahdollista katkaista kustannusten kasvu heikentämättä palvelun laatua ja saatavuutta

Ikääntyvä väestö haastaa hyvinvointialueiden palvelurakennetta kiihtyvällä vauhdilla. Ikääntyminen ei ole sairaus, eikä siten suoraan vaadi terveydenhuollon palvelua. Ikääntymisen seurauksena toimintakyky heikkenee, yksinäisyys ja turvattomuus lisääntyy ja apua tarvitaan monissa arkisissa toimissa. Ikäihmisten perhehoito on yksi sosiaalihuollon palveluista yhteisöllisen ja ympärivuorokautisen palveluasumisen rinnalla. Perhehoito tukee tutkitusti fyysisen hyvinvoinnin lisäksi myös psykososiaalista hyvinvointia kohentamalla mielialaa ja vähentämällä…

Minna Ahokas: Sosiaalihuollon palvelut ovat merkittävässä osassa palvelurakenteen uudistuksessa
| |

Minna Ahokas: Sosiaalihuollon palvelut ovat merkittävässä osassa palvelurakenteen uudistuksessa

Hyvinvointialueen palveluverkon uudistaminen herättää paljon keskustelua ja myös huolta palveluiden saatavuudesta kymenlaaksolaisten keskuudessa. Etenkin terveysasemien palvelut puhututtavat. Sosiaalihuollon palvelukokonaisuuden jääminen näkymättömäksi terveydenhuollon rinnalla, on noussut esille myös valtakunnallisesti. Toisaalta samaan aikaan käydään julkista keskustelua niin ikääntyvän väestön hoidosta kuin lastensuojelunkin tilanteesta. Sosiaalihuollon kokonaisuus on merkittävä osa hyvinvointialueen palveluita niin asiakasmäärältään kuin taloudellisilta vaikutuksiltaankin. Esimerkiksi palveluasumisen…

Saara Kiventöyry: Ajatuksia perusterveydenhuollosta
| |

Saara Kiventöyry: Ajatuksia perusterveydenhuollosta

Perusterveydenhuollon vahvistaminen, ja sen kautta kulujen hillitseminen, on yksi Kymenlaakson hyvinvointialueen päätavoitteista. Väestövastuumalli, tiimimalli ja aluemalli ovat ainakin olleet työskentelytapoja, joita olen itse terveyskeskuslääkäriurallani (2004-2017) Kymenlaaksossa päässyt kokeilemaan. Avainasiakkuuksiakin annettiin palveluja paljon käyttäville jossain kohtaa. Kaikki mallit toimivat, kunhan lääkäreitä oli tarpeeksi. Malleissa keskeistä on, että lääkäri ja hoitajat tuntevat potilaansa ja toisin päin. Pitkät…

Saara Kiventöyry: Kymenlaakson alueellisesta hyvinvointiraportista
| |

Saara Kiventöyry: Kymenlaakson alueellisesta hyvinvointiraportista

Viime aluevaltuustossa käsitelty hyvinvointiraportti on alueemme laatuaan toinen ja tämän valtuuston viimeinen. Itse olen saanut olla hyte-lautakunnan jäsen tämän kauden. Hyte-lautakunnan kokoukset ovat aina olleet erittäin hyvin koostettuja ja valmisteltuja, kuten tämä raporttikin. Vuoden 2024 hyvinvointiraportti on koostettu aluevaltuuston strategian mukaisten painopisteiden mukaan. Verrattuna edelliseenkin vuoteen päihteiden käytön takia edelleen kuolee kymenlaaksolaisia enemmän kuin suomalaisia…

Saara Kiventöyry: Liikkumattomuuden hinta
| |

Saara Kiventöyry: Liikkumattomuuden hinta

Elämme yltäkylläisyydessä ja ruokakaupassa on mahdotonta asioida ohittamatta herkku – ja karkkihyllyjä. Liikkuminen on monella liian vähäistä, töihin mennään autolla, kaupassa käydään autolla, harrastuksiin mennään autolla. Jatkuva kiireen tunne aiheuttaa sen, ettei mietitä ruokavaliota, kunhan jotain syödään. Samasta syystä koetaan, että ei ole myöskään aikaa liikkua. Jo syntyneet fyysiset vaivat koetaan esteenä liikkumiselle. UKK-instituutti on…

Saara Kiventöyry: Lähiliikuntapaikat uhattuna
| |

Saara Kiventöyry: Lähiliikuntapaikat uhattuna

Alkuvuodesta 2024 kirjoitin liikkumattomuuden miljardien kustannuksista yhteiskunnalle vuosittain. Lähiliikkuntapaikat on korvaamattomia monille. Jos helposti saavutettava liikuntapaikka lopetetaan tai suljetaan, monen liikkuminen loppuu siihen. Kotkassa Karhulan uimahalli on remontin takia suljettuna pitkään ja Kotkansaaren uimahalli nyt teknisen vian takia pysyy suljettuna ainakin lokakuun loppuun. Huolestuneena jo aiemmin luin Kouvolan suunnitelmista sulkea kaksi uimahallia uuden auetessa Urheilupuistoon….

Sisällön loppu

Sisällön loppu