Mervi Liimatainen: Oikea palvelu oikeaan aikaan
Pyhtääläisillä oli ilo nauttia terveyspalvelujen ”lintukodosta” useampi vuosi, kun yksityinen yritys järjesti kunnan sote-palvelut. Hoitoon oli suhteellisen helppo päästä, toki hammashoitoon oli omat jononsa.
Vuoden alusta palvelut on tarjonnut Kymenlaakson hyvinvointialue. Moni on ollut huolissaan, miten hoitoon pääsee. Saman huolen jakavat kaikki muutkin hyvinvointialueen asukkaat, jos ajanvarauksesta ei vastata, eikä takaisinsoittoa tule. Pyhtääläisillä kuitenkin toistaiseksi jatkuu oman terveysaseman toiminta. Toisin on Miehikkälässä.
Kun apua tarvitaan, on sitä saatava. Oli kyse sitten lääkäriajasta tai vaikkapa iäkkään omaisen palveluasumispaikasta. Lastensuojelun puutteet voivat johtaa tragedioihin, joista on valitettavasti kuultu mediasta. Joskus apu on niinkin yksinkertaista kuin selkeä ja riittävä opastus, jotta asiakas ei odota kutsua lääkärin vastaanotolle väärässä paikassa.
Samaan aikaan hyvinvointialue yrittää kuroa alijäämäänsä, ja miettii palvelujen keskittämistä muistaen lakisääteiset velvoitteet. Kieltämättä vaikea yhtälö.
Meille palvelujen käyttäjille tärkeintä on, että saatavilla on oikea palvelu oikeaan aikaan ja että palvelupolut ovat kaikin puolin kunnossa.
Mervi Liimatainen
Kymenlaakson hyvinvointialueen varavaltuutettu ja yksilöjaoston jäsen