Jutta Hartikainen: Tasa-arvo ja ihmisoikeudet huomioitava myös hyvinvointialueen päätöksenteossa
| |

Jutta Hartikainen: Tasa-arvo ja ihmisoikeudet huomioitava myös hyvinvointialueen päätöksenteossa

Hyvinvointialueella on edessään isoja päätöksiä muun muassa palveluverkkoon liittyen. Rahaa on annettu palvelujen järjestämiseksi sellainen määrä, että se ei riitä pitämään yllä nykyistä palveluverkkoa, vaan sekä palveluista että niiden fyysisistä sijainneista pitää karsia. Karsiminen on lopulta se helppo ratkaisu, sillä karsimista parempaan lopputulokseen päästäisiin sillä, että ajateltaisiin koko palvelurakenne ja palveluverkko uusiksi eli mitä, miten,…

Jyri Hänninen: Kilpailuetu hyvinvointialueilla – kuinka nousemme ykköseksi
| |

Jyri Hänninen: Kilpailuetu hyvinvointialueilla – kuinka nousemme ykköseksi

Kaakkois-Suomen hyvinvointialueiden olemassaolon oikeus perustuu siihen, että meillä on näkyvää kilpailuetua muihin alueisiin verrattuna.  Pelkistetysti: kilpailuetu toteutuu, kun palvelut toimivat, kustannukset ovat hallinnassa ja tyytyväisiä työntekijöitä on riittävästi. Väestöpohjamme on valtakunnallisesti pieni. Kilpailuedun lähteet ja alueen neuvotteluvoiman tuleekin perustua muuhun kuin mittakaavaetuihin. Esimerkiksi henkilöstön rekrytointi, laajojen palveluvalikkojen ylläpitäminen ja rahoitusneuvottelut valtion suuntaan vaativat keskittymistä oleelliseen. Barneyn kilpailuedun VRIN-mallin…

Jyri Hänninen: Kolme pointtia hyvinvointialueiden muutokseen
| |

Jyri Hänninen: Kolme pointtia hyvinvointialueiden muutokseen

Albert Einsteinin sanonnan mukaan emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Tämä on hyvinvointialueiden muutosjohtamisen haaste niin Etelä-Karjalassa kuin koko Suomessa. Vanhaan ei voi palata ja uusi on sumuverhon peitossa. Valtion ohjausmallien ja rahoituslain tuomat muutokset edellyttävät nopeasti uudistamaan päivittäistä toimintaa samalla, kun strategisia päätöksiä tehdään pitkäjänteisen kehityksen turvaamiseksi. Valtionhallinnon…

Jyri Hänninen: Rahoituksen pokeripeli ja hyvinvointialueen tulevaisuus?
| |

Jyri Hänninen: Rahoituksen pokeripeli ja hyvinvointialueen tulevaisuus?

Uudet hyvinvointialueet ovat kohdanneet ensimmäiset toimivuustestinsä. Koko Suomessa hyvinvointialueiden menot ylittävät rahoituksen. Vaikka voimme päättää rahojen käytöstä, valtion rahoitusehdot, erityisesti investointien osalta, rajoittavat liikkumavaraa. Itsemääräämisoikeus on vain käsite, jos rahoitus estää uudistamisen. Sairaaloiden ja päivystysten kohtaloa arvioinut työryhmä ehdotti keskussairaaloiden määrän vähentämistä 5-8:aan nykyisen viidentoista sijaan. Etelä-Karjalan hyvinvointialueella alkoi keskussairaalan eloonjäämistaistelu ilman käsitystä tarkoista pelisäännöistä….

Kaakkois-Suomen Kokoomuksella täydet ehdokaslistat kaikilla kolmella Kaakkois-Suomen hyvinvointialueella  
| | | |

Kaakkois-Suomen Kokoomuksella täydet ehdokaslistat kaikilla kolmella Kaakkois-Suomen hyvinvointialueella  

Kaakkois-Suomen Kokoomus lähtee aluevaaleihin täysillä aluevaalien ehdokaslistoilla kaikilla piirin kolmella hyvinvointialueella. Kaikilla kolmella alueella listat on viety aluevaalilautakunnille tänään 3.3. Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa Kokoomuksella on aluevaaliehdokkaita 73 kummassakin. Kymenlaaksossa Kokoomus on vaaliliitossa RKP:n kanssa. Kokoomuksen ehdokkaita on 71 ja RKP:n ehdokkaita 2.   Ehdokaslistoille haluavia oli paljon kaikilla kolmella hyvinvointialueella ja kaikki halukkaat eivät lopullisille…

Kaakkois-Suomen Kokoomus asetti ensimmäiset aluevaaliehdokkaat sekä valitsi piirille uuden puheenjohtajiston ja hallituksen
| | | |

Kaakkois-Suomen Kokoomus asetti ensimmäiset aluevaaliehdokkaat sekä valitsi piirille uuden puheenjohtajiston ja hallituksen

Kaakkois-Suomen Kokoomus piti syyskokouksensa 24.11.2024 Pieksämäellä Partaharjukeskuksessa.  Kokouksessa julkaistiin ensimmäiset piirihallituksen nimeämät aluevaaliehdokkaat aluevaaleihin 2025 ja tehtiin piirin henkilövalinnat vuodelle 2025.   Kokoomus asetti ensimmäiset aluevaaliehdokkaat Etelä-Karjalan, Etelä-Savon ja Kymenlaakson hyvinvointialueilla  Kaakkois-Suomen Kokoomus tulee asettamaan täydet ehdokaslistat kaikilla kolmella vaalipiirin hyvinvointialueella.   Kaakkois-Suomen Kokoomuksen toiminnanjohtaja Pia Rantanen linjaa ehdokasasettelun etenevän hyvin, vaikka tilanne hyvinvointialueilla on haastava.  –…

Kaakkois-Suomen Kokoomus hakee VAALIKOORDINAATTORIA määrä-aikaiseen työsuhteeseen

Kaakkois-Suomen Kokoomus hakee VAALIKOORDINAATTORIA määrä-aikaiseen työsuhteeseen

Kaakkois-Suomen Kokoomus hakee VAALIKOORDINAATTORIA määräaikaiseen työsuhteeseen. Kaakkois-Suomen Kokoomus ry. on poliittinen piirijärjestö, joka toimii kolmen maakunnan alueella. Piirijärjestö tavoittelee kuntavaaleissa vaalivoittoa ja ehdokasmäärän kasvua koko vaalipiirin alueella. Tavoitteeseen päästäkseen tarvitsemme joukkuettamme vahvistamaan innostuneen ja osaavan työntekijän. Kaakkois-Suomen Kokoomus hakee VAALIKOORDINAATTORIA määräaikaiseen työsuhteeseen 30.4.2021 asti. Vaalikoordinaattorin työhön kuuluu ensisijaisesti piirin kuntavaali- ja järjestötoiminnan suunnittelu ja toteuttaminen….

Kaakkois-Suomen Kokoomus nimesi jälleen lisää aluevaaliehdokkaita
|

Kaakkois-Suomen Kokoomus nimesi jälleen lisää aluevaaliehdokkaita

Tiedote 5.2.2025 Kaakkois-Suomen Kokoomuksen piirihallitus on kokouksessaan 4.2. nimennyt jälleen lisää ehdokkaita kevään 2025 aluevaaleihin. Aikaisemmin nimettyjen lisäksi nyt nimettiin 22 ehdokasta.  Kaakkois-Suomen Kokoomuksen puheenjohtaja Oskari Valtola kommentoi ehdokasasettelua keskeltä kiivainta ehdokashankintavaihetta. –  Saimme nimetä reilut kaksikymmentä uutta ehdokasta aluevaaleihin Kokoomuksen listoille. Halu kehittää oman alueen sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja halu pitää päätöksenteko alueen omissa…

Kaakkois-Suomen Kokoomus nimesi lisää aluevaaliehdokkaita
| | | |

Kaakkois-Suomen Kokoomus nimesi lisää aluevaaliehdokkaita

Tiedote 11.1.2025 Kaakkois-Suomen Kokoomuksen piirihallitus on kokouksessaan 11.1. nimennyt lisää ehdokkaita kevään 2025 aluevaaleihin. Aikaisemmin nimettyjen lisäksi nyt nimettiin 24 ehdokasta.   Kaakkois-Suomen Kokoomuksen puheenjohtaja Oskari Valtola on tyytyväinen ehdokasasettelun tilanteeseen . –  Upeaa, että jälleen piirihallitus sai nimetä uusia ehdokkaita kevään aluevaaleihin. Ehdokashankinta on ollut haastavaa ottaen huomioon valtion taloudellisen tilanteen ja päätökset, joita Kokoomus on…

Kaakkois-Suomessa Kokoomus nimesi kuntavaaleihin 524 ehdokasta ja aluevaaleihin kaikilla kolmella hyvinvointialueella täydet listat.
| | |

Kaakkois-Suomessa Kokoomus nimesi kuntavaaleihin 524 ehdokasta ja aluevaaleihin kaikilla kolmella hyvinvointialueella täydet listat.

Hyvä kokoomusväki! Kaakkois-Suomessa Kokoomus nimesi kuntavaaleihin  hienot 524 ehdokasta ja aluevaaleihin kaikilla kolmella hyvinvointialueella jätettiin täydet listat. Tämä on loistava tulos ja on vaatinut valtavasti työtä! Kiitos kaikille ehdokkaiksi lähteneille, teette tärkeää työtä oman alueenne ja suomalaisen demokratian eteen. Älkää unohtako tätä. Kiitos kaikille ehdokashankinnassa mukana olleille: ehdokkaille, vinkkaajille, jäsenistölle, puolisoille, paikallisyhdistyksille, kunnallisjärjestöille, piiritoimistolle, eduskuntaryhmälle,…

Sisällön loppu

Sisällön loppu