Kaakkois-Suomen Kokoomus täydensi ehdokasasetteluaan

Savonlinnalaisen Janne Leinosen vetäydyttyä ehdokkuudesta Kaakkois-Suomen Kokoomus on täydentänyt ehdokaslistaansa ja asettanut kokouksessaan 19.1. Sanni Montosen (33-v) Enonkoskelta eduskuntavaaliehdokkaaksi. Montonen on digitaalisen liiketoiminnan ammattilainen ja työskentelee Enonkosken elinvoimakoordinaattorina. Työnsä ohella Montonen opiskelee Jyväskylän ammattikorkeakoulussa restonomiksi Sanni Montosen perheeseen kuuluvat aviomies, kaksi lasta ja kolme koiraa. Harrastuksen Sannilla on metsästys ja padel. Kokoomuksen ehdokkaat kokonaisuudessaan Kaakkois-Suomen…

Kymenlaakson hyvinvointialueen näkymät vuodelle 2023

Talousarviovuosi 2023 tulee Kymenlaakson hyvinvointialueella olemaan kriittinen. Kriittinen palveluiden tuottamisen näkökulmasta sekä kriittinen talouden näkökulmasta. Talousarviomme lähtökohtana on hyvinvointialuelain vaatimukset ja valmistelemamme aluestrategian painotukset. Kun talous on erittäin kireä, niin talousarvion sisälle on asetettu säästötavoitteita. Säästöjen toteutuminen on siis erittäin tärkeää, varsinkin kun tiedämme että mm. hoitajamitoitusten muuttuminen tuo selkeitä kustannuspaineita. Palvelujen vaikuttavuuteen ja oikea-aikaisuuteen…

KAAKKOIS-SUOMEN KOKOOMUS TÄYDENSI EHDOKASLISTAANSA

Jukka Hallikainen Miehikkälästä vetäytyi kansanedustajaehdokkuudesta työasioiden muutosten johdosta. Ehdolle nousee Pieksämäkeläinen Satu Naukkarinen syntynyt 13.4.1969 Naukkarinen toimii Pieksämäen kaupungilla peruskoulun lehtorina ja Pieksämäen seurakunnalla kanttorien sijaisena. Satu Naukkarinen on LC Pieksättärien presidentti ja harrastaa uintia sekä hiihtoa. Kiinteästi elämään kuuluvat myös metsänhoito ja asuntovuokraustoiminta. Naukkarinen on naimisissa ja kahden aikuisen lapsen äiti. Kokoomuksen ehdokkaat kokonaisuudessaan…

Pyry Mattila kokoomuksen aluevaltuustoryhmän puheenjohtajaksi

Etelä-Karjalan aluevaltuusto on 14. joulukuuta pitämässä kokouksessaan nostanut uudet jäsenet aluehallitukseen. Kokoomuksesta aluehallituksen jäseneksi nousi Jyri Hänninen ja hänen varajäsenekseen Antti Pätilä. Hänninen on tätä ennen toiminut kokoomuksen aluevaltuustoryhmän puheenjohtajana ja luopuu nyt ryhmäpuheenjohtajan paikasta. Hänen tilalleen valittiin Pyry Mattila, joka on uusi kasvo puoluepolitiikassa. Hän istuu myös osallisuus- ja demokratiajohtokunnan jäsenenä. Kokoomuksen aluevaltuustoryhmän 1….

Niina Heikkinen toimii poliittisena sihteerinä Etelä-Savon Hyvinvointialueella
|

Niina Heikkisestä Etelä-Savon hyvinvointialueen Kokoomuksen valtuustoryhmän poliittinen sihteeri

Kaakkois-Suomen Kokoomus on palkannut 43-vuotiaan lähihoitajan Niina Heikkisen hoitamaan Etelä-Savon hyvinvointialueen Kokoomuksen valtuustoryhmän poliittisen sihteerin tehtäviä. Heikkisellä on kokemusta myös media-alasta, graafisesta suunnittelusta sekä markkinoinnista. Heikkinen aloittaa työssään 1.1.2023

Aleksi Kurki

Kaakkois-Suomen Kokoomuksen eduskuntavaalien ehdokaslista täyttyi

Kaakkois-Suomen Kokoomus asetti Pyhtääläisen Aleksi Kurjen ehdokkaaksi kevään 2023 eduskuntavaaleihin. Pyhtääläinen 19-vuotias Kurki opiskelee kauppatieteitä Aalto yliopistossa ja toimii Kaakkois-Suomen Kokoomus ry:n varapuheenjohtajana, Pyhtään kunnanvaltuutettuna ja kunnanhallituksen jäsenenä sekä Kymenlaakson aluevaltuutettuna. ”Lähden innokkaana ja enemmän kuin valmiina ensi kevään vaalitöihin! Elämäntilanne on tasaantunut, mikä mahdollisti ehdolle lähtemisen. Nuoria ehdokkaita tarvitaan erityisesti näin vaikeina aikoina korjaamaan…

Jyri Hänninen nousee Etelä-Karjalan aluehallitukseen

Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä on eilisessä kokouksessaan päättänyt nimetä Etelä-Karjalan hyvinvointialueen aluehallituksen uudeksi jäseneksi Jyri Hännisen ja varajäseneksi Antti Pätilän. Hänninen työskentelee liiketalouden lehtorina LAB ammattikorkeakoulussa. Hänninen on ollut mukana kunnallispolitiikassa jo 2000-luvulta asti ja parhaillaan hän on Lappeenrannan kaupunkikehityslautakunnan puheenjohtaja ja kaupunginvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja. Hänninen tuntee aluevaltuuston organisaation, sillä hän toimii parhaillaan kokoomuksen aluevaltuustoryhmän puheenjohtajana. Hänellä…

Kaakkois-Suomesta yrittäjyyskasvatuksen edelläkävijöitä

Suomessa tehty työ yrittäjyyskasvatuksen eteen on hyvää, mutta parantamisen varaa on. Ongelmana on, että yrittäjyyskasvatusta on varsin epätasaisesti, koulujen resursseista ja innokkuudesta riippuen, tarjolla. Näin eri kouluasteiden ja paikkakuntien välillä oppilaan mahdollisuudet eivät ole tasapuolisia yrittäjyyskasvatuksen osalta, tähän tarvitaan muutos! “Kaakkois-Suomen Kokoomus vaatii panostuksia lasten- ja nuorten yrittäjyyskasvatukseen, jotta voidaan turvata alueen elinkeinojen elinvoimaisuus myös…

Piirihallitus vuodelle 2023

Kaakkois-Suomen Kokoomus on tänään Kouvolassa pitämässään syyskokouksessa valinnut piirin puheenjohtajaksi Jussi Virsusen Lappeenrannasta jatkamaan työtään. Piirin varapuheenjohtajiksi valittiin Aleksi Kurki Pyhtäältä ja Oskari Valtola Mikkelistä. Piirihallituksen jäseniksi valittiin Jutta Hartikainen, Kouvola, Veli-Matti Hartikainen, Hamina, Taina Huiskonen, Sulkava, Pirkko Luntta, Hirvensalmi, Päivi Löfman, jäsen, Lappeenranta, Antti Pellinen, Imatra, Jouko Rauhala, Kotka, Pekka Turunen, Savonlinna.

Jenni Oksanen nimetty eduskuntavaaliehdokkaaksi

Kaakkois-Suomen Kokoomus on nimittänyt aluesuunnittelupäällikkö Jenni Oksasen (34-v) Mikkelistä kansanedustajaehdokkaaksi. Jenni työskentelee Etelä-Savon maakuntaliitossa aluesuunnittelupäällikkönä ja on Mikkelin kaupunginvaltuutettu, Mikkelin Nuorkauppakamarin puheenjohtaja ja kahden lapsen äiti. Jenni täydentää listaa neljäntenätoista ehdokkaana, yksi paikka jää nimettäväksi myöhemmin. Aiemmin nimettyjä ovat: Anunti-Virta Mirja, Sulkava, Brandt-Ahde Linda, Lappeenranta, Carpelan Christa, Kouvola, Hallikainen Jukka, Miehikkälä, Hasu Johanna, Kotka, Häkkänen…

Sisällön loppu

Sisällön loppu