Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoro Kymenlaakson hyvinvointialueen talousarviosta vuodelle 2026 ja taloussuunnitelmasta vuosille 2026-2028
Kokoomus-RKP:n aluevaltuustoryhmän ryhmäpuheenvuoro Kymenlaakson aluevaltuuston kokouksessa 9.12.2025
Arvoisat läsnäolijat ja kuulijat
Vuoden 2026 talousarvion lähtökohdat ovat hyvinvointialueellemme haasteelliset. Vanheneva väestö, muuttotappioalue, väestöpohjaan painottuva rahoituslaskenta ja hoitotarpeeseen vastaaminen talousarvion puitteissa ovat osoittautuneet meille todella haasteellisiksi.
Viime vuonna teimme joulukuussa talousarvion, ohjeen mukaisesti, tasapainoon. Kuten nyt osavuosikatsauksesta näemme, emme tässä onnistuneet. Palvelujen ostoissa hintojen kasvuvauhti on edelleen ollut voimakasta, ja toimet ostojen pienentämiseksi eivät ole tuoneet tulosta nopealla aikavälillä. Korvaavien palvelujen kehittäminen, omaksi tuotannoksi siirtäminen, on prosessina hidas, mutta sitä on edelleen jatkettava. Lääkärien rekrytoinnissa meillä on haasteita. Myös palkkasopimukset lisäävät omalta osaltaan rahoituksen alijäämäisyyttä. Digitalisaation edistämisessä olemme kyllä onnistuneet, mutta sen realisoituminen kohentuvana taloutena ei ole selkeästi nähtävissä. Erikoissairaanhoidon kulut ovat lähes 20% maan keskitason yläpuolella.
Tämän vuoden noin 27 miljoonan ennustettu alijäämä aiheuttaa sen, että meidän ei ole mahdollista saada jatkoaikaa alijäämien kattamiseen, vaan olemme hyvinvointialueena siinä joukossa, jossa joutuminen arviointimenettelyyn on varsin realistinen näkökulma. Mutta emme kuitenkaan luovuta, vaan kehitämme ja kehitämme.
Vuoden 2026 talousarvion ongelmakohdat ovat pitkälti samoja kuin tänä kuluvana vuonna, ja alijäämäkin asettuu samalle tasolle. Lisänä on vielä rahoituksen vähäinen kasvu, mikä ei riitä kuin osaan tulevien palkkakulujen kasvusta. Talousarviossa on sisään rakennettuna noin 37 miljoonan euron säästöt, mitkä saavutetaan hyväksytyn uuden tuottavuusohjelman avulla. Haasteet ovat kovia, ja toimenpiteiden kohteet ovat varsin tuttuja. Meidän on lakisääteiseen palvelutarpeeseen vastattava, ja asettaa meille säästämisen ja toteuttamisen raamit. Suunnitelmien mukaan ensi vuoden jälkeen pystymme aloittamaan alijäämien kattamisen, ja tasapainoon alijäämien suhteen pääsemme vuonna 2030. Ei aivan aikataulussa, mutta riittäkö se. Se on eri asia, miten rahoittaja suhtautuu esitykseemme.
Kun tunnistamme toimintamme pullonkaulat, niin toimenpiteiden on tähdättävä mahdollisimman tehokkaasti niiden purkamiseen. Ennaltaehkäisevä työ, niin lastensuojelussa kuin ikäihmisten palveluissa, on avain kustannusten ja samalla palvelujen ostojen alentamiseen. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyö on hyvinvointialueen ja kuntien yhteisvelvoite. Kaiken lisäksi HYTE-työn onnistumisesta hyvinvointialueita myös palkitaan – valtakunnan tasolla 1,4% kokonaisrahoituksesta osoitetaan alueille HYTE-indikaattorien onnistumisen perusteella. Myös lääkärien rekrytoinnin vaikeuteen meidän pitäisi pystyä puuttumaan. Joillakin alueilla lääkärirekrytointia on saatu onnistumaan lääkäripalvelujen ostojen rajoittamisella tai jopa ostopalvelukiellolla.
Investoinnit ovat välttämättömiä asianmukaisen toimintaympäristön ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Kokoomusryhmä pitää tärkeänä, että investointeja tehdään pitkän aikajänteen arvioilla. Rakennusinvestoinneissa on muistettava, että poikkeuksetta uudisinvestoinnit kasvattavat poistoja ja vuokrakustannuksia, ja näiden osalta on aina selkeästi osoitettava saatavat käyttötaloussäästöt toiminnan tehostumisen kautta. Kun rakennusinvestointeja tehdään, niin niiden täytyy perustua selkeään tarpeeseen, ja yksittäisten pienten kohteiden asemesta on syytä pohtia palvelujen sijainnin lisäksi vaikuttavuutta, toiminnallisuuta ja yhteistoimintaa pitkälle tulevaisuuteen. Investointiosasta kokoomusryhmällä ei sinänsä ole huomautettavaa.
Asiakasmaksuissa on syytä pitäytyä valtakunnantason maksusuosituksissa ja katoissa. Hyvinvointialueemme taloudellinen tilanne ei anna meille mahdollisuuksia maksujen korotusten jäädyttämiselle. Asiakasmaksujen osalta kokoomusryhmä on esityksen annetuissa muodoissa.
Kokoomusryhmä tekee talousarvioon kolme muutosesitystä. Esitämme Perhehoidon ja omaishoidon rahoituksen lisäämistä 0,3 miljoonaa ja 0,25 miljoonaa tavoitteena kevyempien palvelujen tehostaminen raskaiden palvelujen asemesta. Lisäksi esitämme HYTE-työn resurssin kasvattamista kolmella henkilötyövuodella. HYTE- resurssin kasvattaminen mielestämme tulee selkeästi kattamaan rahoituksen lisäämisen, ja jopa ylittämään sen, mikäli HYTE-työhön lisätty resurssin tarpeellisuutta, riittävyyttä ja toiminnan tuloksia aktiivisesti seurataan.
Lisäksi Kokoomus-RKP:n aluevaltuustoryhmä tulee tänään jättämään valtuustoaloitteen omalääkärimallipilotista tavoitteena pilotin laajentaminen koko hyvinvointialuetta koskevaksi. Omalääkärimallissa hoidon jatkuvuus ja potilaslähtöisyys parantavat asiakkaiden pääsyä lääkäripalveluiden piiriin. Potilastyytyväisyys paranee. Selvityksissä on todettu, että erityisen paljon terveydenhoitoa kuormittavien asiakkaiden hoitokäynnit järkevöityvät ja vähenevät malliin siirtymisen seurauksena. Kymenlaakson hyvinvointialueella lääkäripula on haitannut omalääkärimallin käyttöönottoa. Mallin käyttöönotolla on kuitenkin mahdollisuus jopa houkutella lääkäreitä alueellemme. Omalääkärimallin toteutustapavaihtoehtoja on syytä pohtia, ja toteuttamisessa voidaan käyttää hyväksi mm. alueemme yksityisen sektorin kapasiteettia.
Aluevaltuustoryhmämme on valmis hyväksymään talousarvion esittämiemme kolmen talousarviomuutokset lisäyksellä.
Vuosi 2025 on lopuillaan. Kiireinen vuosi on pitänyt sisällään hyvinvointialueella jatkuvaa muutosta, kiirettä ja epävarmuuden sietämistä koko alueemme henkilöstöltä. Vuoden päättyessä on hyvä löytää myös aikaa itselle rauhoittua ja hiljentyä tulevaan juhla-aikaan. Kokoomus-RKP:n aluevaltuustoryhmä haluaa kiittää henkilöstöä erinomaisesta työstä ja toivottaa kaikille kymenlaaksolaisille hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2026.
Tapio Karvonen
Kokoomus-RKP:n aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja
Kymenlaakson hyvinvointialue