Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoro Kymenlaakson hyvinvointialueen osavuosikatsauksesta
Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoro Kymenlaakson aluevaltuuston kokouksessa 24.9.2024
Arvoisat valtuutetut, virkamiehet ja kuulijat!
Käsittelyssä oleva osavuosikatsaus ei anna ruusuista kuvaa hyvinvointialueemme talouden näkymistä. Noin 75M euron alijäämällä tänä vuonna olemme viime vuoden tilinpäätöksen kanssa tämän vuoden jälkeen hyvin yli 100M euron alijäämän kattamisvelvoitteessa.
Tämä tarkoittaa melko varmasti valtion lisärahoituksen tarvetta, jotta nollatulokseen pääseminen vuonna 2025 olisi mahdollista. Ja kuten olemme huomanneet, lisärahoituksen myöntäminen ei ole itsestään selvää. Jotta tulevat rahoitusratkaisut suosivat meitä, tarvitsemme lisäosoitusta siitä, että pyrimme toteuttamaan maakunnan palvelut mahdollisimman tehokkaasti haasteellisesta demografiakehityksestä huolimatta.
Onnistumisia ja parempia merkkejä tulevaisuudesta on selvästi havaittavissa. Asiakaskokemus on selkeästi kasvussa niissä toiminnoissa, joissa mittaus on käytössä. Samoin henkilöstön työnantajan suosittelu eNPS-arvo on kasvussa. Näistä voidaan selkeästi nähdä, että strategian kärjet ja niiden eteen tehdyt toimenpiteet ovat tuottaneet tulosta.
Mutta kaiken takana on talous.
Tilastojen mukaan olemme tämän vuoden asetelmissa toiseksi huonoin, kun mitataan hyvinvointialueen alijäämää per asukas. Kaiken lisäksi olemme valtionavun kärkipäässä, kun mittaamme valtionavun määrää per asukas.
Nuo mittarit eivät näytä hyvälle, kun pohdimme omaa asemaamme itsenäisenä hyvinvointialueena. Kustannusten hillintää emme kuitenkaan omalta osaltamme ole pystyneet toteuttamaan siinä mittakaavassa mitä muun muassa tuottavuusohjelmassa olemme talouden osalta linjanneet. Onkin syytä jo tässä vaiheessa kysyä, pitäisikö meidän pohtia uudelleen niitä keinoja joiden avulla taloutta käännetään. Nyt nuo toimenpiteet odottavat itseään, ja toivomme ensi vuonna muun muassa digitalisaation osalta toimenpiteiden vaikuttavuuden realisoitumista. Tehoja on saatava näkyviin ja talouden vaatimukset on pystyttävä tuomaan koko toimivan henkilöstön tietoisuuteen. Samalla hoidon saatavuus ja laatu on oltava vaatimusten mukainen.
Olemme olleet varsin hyvin tietoisia, että vähentääksemme raskaiden palvelujen aiheuttamaa kustannustaakkaa, on meidän syytä siirtää voimavaroja ja painopistettä ennaltaehkäiseviin ja taloudellisesti kevyempiin toimiin. Tämä on alueemme strategiassa myös selkeänä tavoitteena mainittu.
Estääkö jäykkä talousarviorakenne kevyempien toimien tarjonnan? Kohdistammeko resursseja kevyisiin palveluihin vai odotammeko, kunnes joudumme ottamaan raskaammat palvelut käyttöön?
Samalla aiheutamme yhä syvenevää taloudellista ahdinkoa koko hyvinvointialueelle. Tämän suhteen kokoomusryhmä toivoo vakavaa pohdintaa. Tehtävämme on turvata oikea-aikaiset ja vaikuttavat palvelut alueemme asukkaille.
Uusia toiminnan tehostuskeinoja on löydettävä ja siinä viranhaltijat sekä poliittisen päätöksenteon osalta myös aluehallitus ovat merkittävässä asemassa. Valtion lisärahoitus ei ole meidät pelastava automaatti, sillä ilman toimintatapojen muutosta olemme parin vuoden kuluttua samassa tilanteessa.
Töitä on, mutta kun on tahtoa, niin löydämme myös ratkaisuja. Ja tahtoa meiltä löytyy.
Tapio Karvonen
Kokoomuksen aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja, aluehallituksen jäsen