Maarit Eskola-Heikkinen: Yhteinen päämäärä?
Laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille eteläkarjalalaisille joustavasti ja asiakaslähtöisesti. Onko se yhteinen tavoitteemme?
Eli kaikkien kuntalaisten, päättäjien ja alan toimijoiden, niin hyvinvointialueen kun yksityissektorinkin tavoite?
Oman 40 vuoden yrittäjäurani aikana olen valitettavasti kokenut, miten yksityissektorin toiminta on koettu lähes uhkana ja kilpailijana. Ainakin siltä se on tuntunut ja onhan siitä käytännön kokemuksiakin.
Valitettavasti alueemme silmälääkäriulkoistus on lyönyt ahneen leiman koko yksityissektorin palveluiden päälle. Silmäsairauksien hoidon järjestelyssä oli valitettava pakkorako ja tilannetta aika härskisti käytettiin hyväksi.
On kuitenkin kaikkien meidän etu, että alueemme kaikki resurssit otetaan käyttöön. On myös syytä arvioida hyvinvointialueen velvoitteita ja lakisääteisten palveluiden järjestämistä. Kaikkea ei tarvitse itse tuottaa. Esimerkiksi palvelusetelit olisivat erittäin kustannustehokas tapa ostaa palveluita.
Potilaslain pykälä 5 mukaan potilaalla on oikeus saada tietoa eri hoitovaihtoehdoista – mikä on hänelle paras hoitomenetelmä. Samoin potilaan tiedonsaantioikeuteen kuuluu myös oikeus saada tietoa siitä, missä hoitoa voidaan jatkaa. Potilas voi sitten itse päättää, mitä valitsee.
On siis hyvä – ja ilman muuta pitäisikin – olla tietoa myös alueen yksityisistä palveluista.
Julkiset palvelut rahoitetaan meidän kaikkien veroeuroilla. Siksi luulisi kustannustehokkuuden olevan kaikkien intressi. Olen peräänkuuluttanut tuottavien työtuntien määrää ja hyvinvointialueen oman tuotannon kustannuksien oikeaa laskentaa. Silloin voidaan rehellisesti arvioida kenen kannattaa tehdä mitäkin. Oletettavasti kaikilla on kuitenkin mahdollisuus kehittää omaa toimintaansa, jos on halua. Ja varsinkin nyt, kun pahin uhkamme on työvoimapula kenenkään ei todennäköisesti tarvitse pelätä oman työpaikkansa puolesta, vaikka palveluita organisoitaisiinkin uudelleen.
Oma mottoni on: ” Kuka tahtoo, keksii keinot. Kuka ei tahdo, keksii selitykset.”
Maarit Eskola-Heikkinen
Fysioterapiayrittäjä
Etelä-Karjalan hyvinvointialueen varavaltuutettu