Hilla Kauhanen: ”Haluan, että hyvinvointialueemme on houkutteleva ja vetovoimainen työnantaja”

Hilla Kauhanen: ”Haluan, että hyvinvointialueemme on houkutteleva ja vetovoimainen työnantaja”

Kuka olet?   Olen Hilla Kauhanen, 37-vuotias, tuotantotalouden diplomi-insinööri, optometristi ja kahden tyttären äiti. Olen asunut suurimman osan elämästäni Etelä-Karjalassa. Tällä hetkellä työskentelen Attendolla liiketoiminnan kehityspäällikkönä.  Miksi halusit mukaan aluevaltuustoon?   Olen suhteellisen tuore kasvo politiikassa. Asetuin ehdolle kuntavaaleissa 2021. Ilokseni pääsin ensimmäisellä yrittämällä läpi. Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Erityisesti sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä hyvinvointiin…

Jerena Juutilainen: “Vähäinenkin apu on parempi, kun ei apua lainkaan.”

Jerena Juutilainen: “Vähäinenkin apu on parempi, kun ei apua lainkaan.”

Kuka olet?  Hei, olen varavaltuutettu sekä turvallisuuslautakunnan jäsen Jerena Juutilainen Imatralta. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja ja terveystieteiden kandidaatti. Olen toiminut urani aikana monissa eri sote-alan tehtävissä työntekijänä seka yrittäjänä, tällä hetkellä vammaisten työ- ja päivätoiminnassa Lappeenrannassa.   Mitkä ovat tavoitteesi aluevaltuustossa?  Mielestäni voimme parantaa palvelujamme mm. kohdentamalla resursseja tehokkaammin ennaltaehkäisevästi. Voisimme myös tarkastella, onko esim. sosiaalipalvelujen pätevyysvaatimukset…

Juha Kemppinen: “Ketterät, matalalla kynnyksellä saavutettavat ja vaikuttavat palvelut eteläkarjalaisille.”

Juha Kemppinen: “Ketterät, matalalla kynnyksellä saavutettavat ja vaikuttavat palvelut eteläkarjalaisille.”

Esittelyssä Etelä-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuutettu Juha Kemppinen.  Kuka olet?  Olen 60-vuotias päihdepsykiatri, jolla on yli 30 vuoden kokemus lääkärintyöstä, etulinjasta ylimpään johtajaan.  Miksi halusit mukaan aluevaltuustoon?  Kun on ollut yli 30 vuotta sotekuvioissa, niin tuntee soteteeman käytännössä ja teoriassa hyvin. Aluevaltuutettuna halusin ketterämpiä, parempia ja arki- ja kustannusvaikuttavia palveluita olla kehittämässä Etelä-Karjalassa.  Mitkä ovat tavoitteesi aluevaltuutettuna? …

Lauri Eerola: ”Toiveena, että olisi hyvin toimiva hyvinvointialue.”

Lauri Eerola: ”Toiveena, että olisi hyvin toimiva hyvinvointialue.”

Kuka olet?Lauri Eerola, kotkalainen, nelikymppinen ja aktiivisesti monessa mukana oleva alue- ja kunnanvaltuutettu. Miksi halusit mukaan aluevaltuustoon?Velvollisuudentunnosta yhteisten asioiden hoitoon. Mitkä ovat tavoitteesi aluevaltuutettuna?Palvelut tulee saada sellaisiksi, että ne ovat helposti saatavilla, oikeaan aikaan ja oikealla hinnalla. Toiveena, että olisi hyvin toimiva hyvinvointialue. Mitä muuta teet vapaa-ajalla?Omasta mielestäni joskus liikaakin kaikkea. Monessa yhdistyksessä mukana ja…

Linda Brandt-Ahde: “Aluevaltuustossa uudelleen rakennetaan Etelä-Karjalan hyvinvointipalvelut”

Linda Brandt-Ahde: “Aluevaltuustossa uudelleen rakennetaan Etelä-Karjalan hyvinvointipalvelut”

Esittelyssä Etelä-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuutettu Linda Brandt-Ahde ”Aluevaltuustossa uudelleen rakennetaan Etelä-Karjalan hyvinvointipalvelut” Kuka olet?   Olen 37-vuotias lappeenrantalainen lastensuojelun sosiaalityöntekijä. Koulutukseltani olen valtiotieteiden ja kauppatieteiden maisteri. Perheeseeni kuuluu aviopuolisoni, lapsemme ja kaksi kania.  Miksi halusit mukaan aluevaltuustoon?  Aluevaltuustossa uudelleen rakennetaan Etelä-Karjalan hyvinvointipalvelut. Pidän tärkeänä, että pääsen tuomaan erityisesti sosiaalityön näkemystä päätöksentekoon, sillä liian usein sosiaalityö on jäänyt terveyspalveluiden…

Markku Hupli: “Tärkein tavoite on saada perusterveydenhuoltoon riittävät resurssit”

Markku Hupli: “Tärkein tavoite on saada perusterveydenhuoltoon riittävät resurssit”

Kuka olet? Markku Hupli, fysiatrian erikoislääkäri, lääketieteen tohtori ja lääkintöneuvos Taipalsaaresta. Miksi halusit mukaan aluevaltuustoon? Lähdin aluevaltuutetuksi osittain pyynnöstä ja osittain siksi, että jäätyäni eläkkeelle Eksoten kuntoutusjohtajan virasta ja oltuani Sipilä-Orpon hallituksen aikana 3:ssa eri STM (Sosiaali- ja terveysministeriö) Sotea valmistelevassa työryhmässä sekä oltuani mukana rakentamassa Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiriä alusta asti ajattelin, että tietäisin jotain…

Me teimme sen

Me teimme sen

Suuri kiitos Kaakkois-Suomen kokoomuslaiset, me teimme sen. Kokoomuksesta tuli Suomen suurin puolue ja nyt on oikea aika lunastaa lupaukset. Asetimme tavoitteeksi neljä kansanedustajaa. Tavoite oli haastava, koska vaalipiirimme edustajien määrä pieneni kahdella. Eli vain 15 kansanedustajaa tuli valituksi. Ja kyllä, tavoite saavutettiin. Saimme läpi neljä loistavaa ehdokasta. Paljon onnea Antti, Ville, Jukka ja Oskari! Kaakkois-Suomen…

Miia Witting: ”Tavoitteena on saada toimiva hyvinvointialue”

Miia Witting: ”Tavoitteena on saada toimiva hyvinvointialue”

Esittelyssä Kymenlaakson hyvinvointialueen aluevaltuutettu Miia Witting. Kuka olet?   Olen 40 – vuotias nainen, jonka perheeseen kuuluu tytär, mies ja karjalankarhukoira. 25- vuotta toiminut perheyrityksessä monissa tehtävissä, lähinnä sähkötarvikkeiden myynnissä. Nuorempana olin innokas rakentaja, ja edelleen pidän rakennus- ja remontointi hommista vapaa-ajalla. Olen nopeasti oppiva ja sisäistän asiat tehokkaasti. Miksi halusit mukaan aluevaltuustoon? Minusta yhteiskunta tarvitsee…

Mika Marttinen Liike Nyt`stä Kokoomuksen riveihin
|

Mika Marttinen Liike Nyt`stä Kokoomuksen riveihin

Liike Nyt`n jättänyt Etelä-Savon hyvinvointialueen ja Mikkelin kaupunginvaltuuston varavaltuutettu Mika Marttinen on siirtynyt Kokoomuksen riveihin.Valintaansa Kokoomuksesta Marttinen perustelee seuraavasti:”Kokoomuksen arvot ja päämäärät kuvastavat hyvin omiani.Suuremmassa ryhmässä myös asioihin vaikuttaminen on paremmin mahdollista” Mikkelin valtuusto on jo asian merkinnyt tiedoksi. Hyvinvointialueen valtuusto käsittelee asian kevään aikana. Lisätietoja: Valtola Pirkko Valtuutettu, Hallituksen toinen varapuheenjohtaja pirkko.valtola@etela-savo.fi Lue tästä…

Mira Ilmoniemi: ”Olen sitoutunut tuomaan palvelurakenteeseen yhteistyötä yrittäjien, yhdistyksien ja järjestöjen kanssa”

Mira Ilmoniemi: ”Olen sitoutunut tuomaan palvelurakenteeseen yhteistyötä yrittäjien, yhdistyksien ja järjestöjen kanssa”

Kuka olet?   Olen Mira Ilmoniemi. Jäppilässä nuoruuteni viettänyt ja lähes koko aikuisikäni Pieksämällä asunut uusioperheen äiti. Olen toiminut vuosia aktiivisesti sekä kuntapolitiikassa että kokoomuksen järjestötyössä. Työhistoriastani löytyy monipuolista kokemusta niin julkiselta kuin yksityiseltäkin sektorilta. Olen toiminut mm. erityisammattikoulun erityisopettajana sekä kolmen eri kunnan perusturvajohtajana. Ennen nykyistä tehtävääni Suomen Terveystalon muutosjohtajana, työskentelin konsulttina Perlacon Oy:llä.  Miksi…

Sisällön loppu

Sisällön loppu