Kansanedustaja Ville Kaunisto lähtee tavoittelemaan paikkaa europarlamentista
Kokoomuksen puoluehallitus on asettanut kansanedustaja Ville Kauniston ehdolle kesäkuussa pidettäviin europarlamenttivaaleihin.
Oxfordin yliopistossa maisteriopintoja viimeistelevä, 41-vuotias Kaunisto, on toisen kauden kansanedustaja, ETYJ:n Suomen delegaation puheenjohtaja ja Ulkopoliittisen Instituutin hallituksen jäsen.
Eduskunnassa Kaunisto työskentelee talousvaliokunnan varapuheenjohtajana sekä suuren valiokunnan ja tulevaisuusvaliokunnan jäsenenä.
”Ville on osoittanut kansanedustajan työssään osaamisensa ja vahvan kiinnostuksen kansainvälisiä ja EU-asioita kohtaan. Kansainvälisyys on osa Villeä.” luonnehtii Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo Kaunistoa.
Viime syyskuussa tehdyn päätöksen mukaisesti EU-parlamentin koko kasvaa. Uudelle istuntokaudelle valitaan 720 meppiä nykyisen 705 sijaan. Suomen paikkamäärä kasvaa yhdellä. Suomesta uuteen parlamenttiin valitaan 15 edustajaa. Varsinainen vaalipäivä Suomessa on 9.6.
”Keskellä geopolitiikan suurta murrosta kilpailukykyisen Euroopan Unionin kehittäminen on meille välttämätöntä. Tässä kehityksessä Suomen äänen täytyy kuulua korkealta ja rohkeasti. Eu kulkee globaaleista haasteista aina laajasti kuntien lainsäädäntöön asti, siksi meillä on tarvetta rakentavalle joukkuepelaajalle.” toteaa Ville Kaunisto
Lisätiedot
Ville Kaunisto
040 530 9153