Seppo Mustola: Sairaala- ja päivystysverkkoselvityksestä
Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistus tehtiin pitkän poliittisen väännön jälkeen ja se käynnistyi toden teolla vuoden 2023 alussa. Hyvinvointialueet perustettiin ja ne käynnistyivät vaihtelevasti, mutta kuitenkin siten, että lähes jokainen hyvinvointialue tuotti vuonna 2023 alijäämää.
Nyt olemme vasta alkutaipaleella ja on päästy juuri liikkeelle lähtötelineistä, niin jo esiteltiin STM:n tilaama sairaala- ja päivystysverkkoselvitys. Siinä oikeastaan ammutaan alas osa hyvinvointialueista ennen kuin ne ovat edes päässeet kunnolla liikkeelle lähtötelineistään. Tämä sairaaloiden alasajo koskee etenkin pienimpiä keskussairaaloita. Ensimmäisessä vaiheessa eli vuodesta 2026 lähtien synnytyssairaaloita vähennettäisiin siten, että jokaisella hyvinvointialueella olisi vain yksi synnytyssairaala. Liipaisimella ovat ympärivuorokautisten toimintojen karsiminen Länsi-Pohjan sairaalassa Kemissä, Oulaskankaan sairaalassa Oulaisissa sekä Savonlinnan, Salon ja Valkeakosken sairaaloissa.
Vuodesta 2028 tai 2030 alkaen sairaalaverkkoa tiivistettäisiin edelleen siten, että lopulta jäljellä olisivat yliopistosairaalat Helsingissä, Turussa, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa sekä 5-8 keskussairaalaa. Nykytilanteessa yliopistollisia sairaaloita on viisi ja keskussairaaloita 15 eli muutos olisi hyvin suuri. Työryhmän puheenjohtajan Petri Virolaisen mukaan ehdotus keskussairaaloiden lukumäärästä perustuu arvioon siitä, minkä verran Suomessa on tulevaisuudessa työvoimaa käytettävissä ja kuinka paljon on työvoimaa merkittävästi tarvitsevia päivystyspalveluita. Jokainen voi lukea tarkemmin selvityksen STM:n sivuilta.
Ymmärrettävästi tämä sairaala- ja päivystysverkkoselvitys on herättänyt paljon keskustelua. Heti alkuun Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Kanta-Hämeen ja Keski-Pohjanmaan hyvinvointialuejohtajat jättivät eriävän mielipiteen selvitykseen. Lisäksi Etelä-Karjalasta hyvinvointialueen johtaja, maakuntajohtaja sekä Lappeenrannan ja Imatran kaupunginjohtajat jättivät oman kannanottonsa päivystys- ja leikkaustoiminnan karsimiselle. Mielipiteissä todetaan, että perusteet karsimisille ovat varsin heppoiset, esimerkiksi minkäänlaisia kustannuslaskelmia ei ole esitetty. Kaikki, jotka ovat vähänkään koulutuksia käyneitä ihmisiä (kuten kaikki raportin laatimiseen osallistuneet), tietävät varmasti jonkin verran terveystaloustieteestä. Siltä pohjalta luulisi heidän osaavan laskea edes suuntaa antavat kustannukset tälle sairaala- ja päivystysverkon karsimiselle. Kaikelle on olemassa vaihtoehtokustannukset.
Jos nyt kuvitellaan, että Etelä-Karjalasta loppuisi nykyisen laajan päivystyksen sairaalan toiminta ja siirryttäisiin selvityksen mukaiseen akuuttisairaala (vastaa ehkä lähinnä aiempaa alue- tai paikallissairaalaa) toimintaan. Tämä skenaario on todellinen, sillä olemme neljänneksi pienin hyvinvointialue ja vähintään viiden keskussairaalan toimintaa ja päivystystä ollaan supistamassa. Etelä-Karjalassa tehdään noin 8 000 leikkaustoimenpidettä vuosittain (pois lukien kaihit). Siitä noin 2000 on päivystystoimenpiteitä ja loput elektiivisiä – elektiivisistä puolet on päiväkirurgisia. Tästä seuraa se, että 4000 – 5000 potilasta pitäisi leikata jossain muualla ja niistä tuo 2000 olisi päivystysleikkauksia. Lisäksi vielä toki muiden erikoisalojen vaikeasti sairaat potilaat.
Voi vaan kuvitella minkälaisen ambulanssirallin se tieverkostolle toisi. Pitäisi todennäköisesti rakentaa nelikaistatiet Lahteen ja Helsinkiin turvallisten kuljetusten takaamiseksi. Riittäisikö ambulanssimäärän kaksinkertaistaminen Etelä-Karjalassa? Sekin toisi vähintään 10 miljoonan kustannukset. Sitten vastaanottavan sairaalan pitäisi rakentaa lisätiloja näille potilaille ja se maksaisi kymmeniä miljoonia lisää. Vääjäämättä potilassiirroissa jokunen potilas kuolisi matkalla. Mikä on ihmishengen hinta? Ovatko he vain ”sivullisia uhreja”? Syntyvä inhimillinen kärsimys on myös mittaamaton.
Suuri osa erikoislääkäreiden vastaanottotoiminnasta siirtyisi kauempana oleviin kaupunkeihin, jolloin matkakustannukset lisääntyvät ja töistä poissaoloajat kasvaisivat. Ennen kuin kustannukset ja niiden seuraukset on selvitetty, on järjetöntä tehdä päätöksiä sairaala- ja päivystysverkosta. Jo nämä suunnitelmat johtavat siihen – kuten kollega Heikki Laine Mikkelistä kirjoitti – että pieniin keskussairaaloihin on entistä vaikeampi rekrytoida työntekijöitä ja osa siellä olevista harkitsee muualle lähtöä, koska ei tiedä onko kyseinen sairaala enää toiminnassa viiden vuoden kuluttua. Kukaan ei pysty ennustamaan kuinka paljon työntekijöitä lähtee supistettavasta sairaalasta muihin sairaaloihin, mutta eivät kaikki kuitenkaan. Näillä sairaalaverkkosupistuksilla tuskin ratkaistaan sosiaali- ja terveydenhuollon työvoimapula.
Maakunnan elinvoimalle sairaalan toiminnan supistamisella tai lopettamisella on suuri merkitys. Miten käy maakunnan oppilaitoksille tai mahdollisille yritysten sijoitustoiminnoille? Jos yritys tai teollisuus on miettimässä sijoitustoimintaa kahdelle paikkakunnalle, joissa toisessa on päivystävä sairaala ja toisessa ei, niin ei ole vaikea arvata kumpi valitaan. Lisäksi on puhuttu jatkuvasti poliittisten päättäjien yms. taholta, että koko Suomi pitää säilyttää asuttuna ja elinvoimaisena. Tämä ei sovi ollenkaan tuohon sairaalaverkkoselvitykseen. On selvä, että tämä selvitys toteutuessaan tuottaa maakuntia, joissa poismuutto kiihtyy ja elinvoima hiipuu. Tätäkö me haluamme?
On hienoa havaita, että koko Etelä-Karjalan alueen poliittiset ja muut päättäjät ovat sitä mieltä, että keskussairaalamme on säilytettävä päivystävänä sairaalana jatkossakin. Sen elinvoimakysymys ymmärretään erittäin hyvin. Jatketaan taistelua sairaalamme puolesta.
Seppo Mustola
Etelä-Karjalan hyvinvointialueen valtuutettu