Tuula Lindh: Soteuudistuksen valuvika
Sote-uudistusta tehtiin vuosikymmeniä ja tunteet sen ympärillä kävivät kuumina. Poliittisen väännön seurauksena päätettiin, että jokainen maakunta muodostaa oman hyvinvointialueen väestömäärästään huolimatta. Silloin syntyi monta minihyvinvointialuetta, joiden väestöpohja ei riitä lääketieteellisesti laadukkaaseen ja kustannustehokkaaseen hoitoon. Ruotsissakaan ei ole alle 200 000 asukkaan sairaanhoitoalueita.
Kun talous sakkaa ja joudutaan etsimään lisäsäästöjä, katseet kohdistuvat keskussairaalaverkostoon. Asiantuntijatkaan eivät tuoneet esille pienten hyvinvointialueiden elinkelvottomuutta jatkossa, koska yliopistosairaaloiden tavoitteena oli keskittää erikoissairaanhoito itselleen.
Jos keskussairaaloiden statusta heikennetään, niin samalla menetetään niihin tehdyt
investoinnit. Tämä on merkittävä taloudellinen tappio. Sen lisäksi joudutaan rakentamaan lisää leikkaus- ym. tiloja yliopistosairaaloiden yhteyteen. Tämä kuulostaa hölmöläisen matonkudonnalta.
Nyt on tullut työryhmän esitys keskussairaaloiden määrän vähentämisestä. Vaarassa ovat kaikki alle 1000 synnytyksen sairaalat. Mikkeli, Lappeenranta ja Savonlinna ovat väestöpohjaltaan tulevaisuudessa liian pieniä yksin pyörittämään laajan päivystyksen sairaalaa. Eteläisen Saimaan alueen ihmiset tarvitsevat kuitenkin erikoissairaanhoidon
päivystystä. Tämä voidaan turvata ainoastaan yhdistämällä Saimaan hyvinvointialueiden
voimavarat. Kaikkein kestävin ratkaisu olisi ottaa myös Kymenlaakso mukaan ja luoda
koko Kaakkois-Suomen kattava hyvinvointialue, jonka väestöpohja olisi noin 500 000
asukasta. Tällöin voitaisiin tuottaa kaikki tarvittava erikoissairaanhoito itse ja kustannus-
tehokkaasti. Erityistason hoito tapahtuu tietysti yliopistosairaaloissa.
Synnytystoiminnan säilyminen tällä alueella on keskeistä, koska se vaatii ympärivuoro-
kautisen leikkaussalipäivystyksen anestesialääkäreineen. Lisäksi tarvitaan lastenlääkäri- ja gynekologipäivystys sekä teho-osastot. Ilman leikkaussalipäivystystä ei päivystyskirurgia eikä sydäntautienkaan hoito toimi.
Nyt olisi 1000 taalan paikka Mikkelin ja Lappeenrannan aloittaa yhteistoiminta, jotta
synnytystoiminta täällä voidaan säilyttää. Jos tähän ei päästä, imaisevat yliopistosairaalat suurimman osan erikoissairaanhoidosta itselleen. Päättäjiltä edellytetään nyt rohkeutta, päätöskykyä ja kaukokatseisuutta. Päätöksiä tulisi tehdä suhteellisen nopeasti, koska epävarmuus tulevaisuudesta aiheuttaa rekrytointivaikeuksia ja haittaa sairaalasuunnittelua. Neliraajajarrutuksen aika on ohi.
Tuula Lindh
Etelä-Karjalan hyvinvointialueen varavaltuutettu