Anna Helminen: Hyvinvointialueellakaan tulevaisuutta ei tehdä historiaan tarrautumalla

Ensihoidon palvelutasopäätöksen operatiivinen toteutus on noussut laajaan keskusteluun. Työntekijöiden työaikamuutoksesta lähtenyt muutostarve toteuttaa lyhyempi työaika kustannusneutraalilla ratkaisulla johti päätöksenteossa yhden ambulanssin lakkauttamispäätökseen Imatralla. Kokonaiskuvaa palvelutasopäätöksessä tämä päätös ei sen sijaan muuta aiempaan nähden mihinkään.

Imatralle sijoitettujen ambulanssien määrän muutos kolmesta kahteen on paluu koronaa edeltävään aikaan. Tuolloin varautuminen mahdolliseen tehtävämäärän kasvuun sekä suojautumiseen ja puhdistamiseen tarvittava pidempi aika olivat perusteina yhden ambulanssin lisäykselle. Asiantuntevan viranhaltijavalmistelun perusteella on voitu havaita, että tehtävämäärät ja mm. työntekijöiden aktiivityöajan kuormitus huomioiden ambulanssien määrä voidaan palauttaa aiemmalle koronaa edeltäneelle tasolle. Samanaikaisesti ensihoidon kenttäjohtaminen on kehittynyt ja ambulansseja ohjataan tilannekeskuksesta  aiempaa tehokkaammin. Lisäksi hätäkeskuksen ohjaustehtävä on muuttumassa lähiaikoina, mikä edelleen parantaa avun oikeaa ohjautumista. Kun lisäksi käynnissä on selvitys ambulanssien hajasijoittamisesta Imatran alueella niin vasteaikojen täyttymisessä tullaan saavuttamaan aiempaa parempi lopputulos.

Eri toimintojen uudelleen tarkastelujen tarve on välttämätöntä. Hyvinvointialueiden rahoitus on nimittäin rakenteellisesti täysin pielessä. Riittämättömän rahoituksen lisäksi vaatimuksia asettavat lainsäädäntöön kirjattu tasapainotusvelvoite seuraavan muutaman vuoden aikana. Kun alijäämä tulee olemaan jo Etelä-Karjalan hyvinvointialueella ensimmäisen toimintavuoden jälkeen 30 miljoonaa euroa ja ensi vuoden jälkeen kumulatiivisesti yli tuplasti suurempi, on erittäin haasteellinen yhtälö valmis.

Hyvinvointialueen tulee kyetä jatkossa merkittäviin tuottavuuden paranemisiin. On keksittävä uusia tapoja ajatella ja tuottaa palveluita. Tasapainoisen talouden saavuttaminen tulee tarkoittamaan väistämättä myös päätöksiä, joissa karsitaan, vähennetään ja jopa kokonaan lopetetaan eri toimintoja ja palveluita. Mahdollisuutta jättää nämä kaikki keinot käyttämättä ei ole. Jos ja kun haluamme edes pyrkiä säilyttämään maakunnassamme laajan päivystävän sairaalan tai oman päätäntävallan hyvinvointialueeseen liittyvissä asioissa, meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin pyrkiä noudattamaan asetettuja vaatimuksia ja täyttämään meille valtiolta tulevat tavoitteet.

Tämän vaatimuksen ei pitäisi olla epäselvää yhdellekään aluevaltuutetulle. Rahoitustilanteenkaan ei pitäisi olla kenellekään yllätys. Eikä yhdelläkään päättäjällä enää tulisi olla ruusunpunaista mielikuvaa siitä, että palveluiden muutokset ja jopa leikkaukset eivät koskettaisi omaa kotikuntaa. Helppoja päätöksiä ja mahdollisuutta pelkän hyvän jakamiseen ei yksinkertaisesti ole.

Aluevaltuutetun tehtävänä on huolehtia koko maakunnan alueesta. Pyrkimyksenä tulee olla löytää tarkoituksenmukaiset, tehokkaat ja taloudelliseen kehykseen sopivat ratkaisut. Se mitä todennäköisemmin johtaa tulevaisuudessa siihen, että palvelumme eivät ole enää samoja eikä niitä välttämättä saada enää samasta paikasta kuin aiemmin. Vanhassa pitäytymisen sijaan maakunnassa tarvitaan uusinajattelua ja ennen kaikkea samaan maaliin tähtäämistä. Kaikkien, erityisesti aluevaltuutettujen, tulee olla rohkeita luopumaan vanhasta. Toivon, että jo tulevina kuukausina palveluverkkopäätöksiä tehtäessä tätä kykyä löytyy. Tulevaisuutta ei nimittäin tehdä historiaan tarrautumalla.