Kaakkois-Suomen vaalipiiri

  • | |

    Oskari Valtola: Suomen kurssi tulee kääntymään Orpon hallituksen ansiosta

    Valtiovarainministeriön juuri julkaistu talousennuste maalaa karun kuvan Suomen lähivuosien taloudellisesta tilanteesta ja syy vieritetään Orpon hallituksen syyksi. Jo vuonna 2019 samat VM:n ennusteet kertoivat karua totuutta Suomen talouden ongelmista. Marinin ”rahaa on” -hallitus ei ongelmaan puuttunut. Inflaation käynnistyminen vuonna 2020 sekä Ukrainan sota vuonna 2022 muuttivat tilannetta vielä huonommaksi. Tilanne kertoo paljon aiempien päättäjien halusta…

  • |

    Pia Rantanen: Edustajalla on väliä

    EU-vaalit pidetään 9.6. tuolloin Suomelle valitaan 15 edustajaa. Ei ole yhdentekevää, ketkä Suomen etua vaalivat ja ketkä suomen suulla Euroopassa puhuvat. Eurovaalien äänestysaktiivisuus on Suomessa ollut valitettavan matala. Kuusi vuotta sitten, vuoden 2019 vaaleissa prosentti oli 50,66, joka oli paras aktiivisuusprosentti 24:ään vuoteen. Sinällään harmillista ja valitettavaa, ettei Euroopan Unionia koeta omaksi, siitäkään huolimatta, että…

  • |

    Piirin puheenjohtaja Oskari Valtolan joulutervehdys

    Suomi rauhoittuu joulun viettoon ja valmistautuu uuteen vuoteen varmasti sekavin, mutta toiveikkain tuntein. Takana on kunta- ja aluevaalivuosi ja edessä puoluekokousvuosi 2026. Kiitoksia kaikille kovasta ja hienosta työstä vaalikentillä, mutta erityisesti määrätietoisesta työstä kuntien ja hyvinvointialueiden toimielimissä. Vaikeina aikoina Kokoomusta tarvitaan. Venäjän aloittama Ukrainan sota jatkuu jo neljättä vuotta aiheuttaen mittaamatonta kärsimystä ukrainalaisille. Eurooppa on…

  • |

    Piirin puheenjohtajan jouluterveiset

    Kirjoitan tätä kiitoskirjettä tällä kertaa haikealla mielellä. Jouduin tämän vuoden aikana tekemään henkilökohtaisen ratkaisun. Päivätyöni johdosta päädyin ratkaisuun siitä, että en voi enää toimia piirin vastuutehtävissä, sillä vaatimustasolla, jonka olen itselleni asettanut. Näin viisi vuotta tämän piirin puheenjohtajana ja samalla puoluehallituksen jäsenenä päättyy tähän vuoteen. Koen, että olen ollut etuoikeutetussa asemassa saadessani työskennellä teidän kanssanne…

  • Piirin puheenjohtajan terveiset

    Hyvää alkanutta vuotta kaikille Kaakkois-Suomen Kokoomuslaisille! Kuljemme nyt kovaa vauhtia kohti kunta- ja aluevaaleja, jotka ovat todella tärkeät kahdesta syystä. Kunnat ja hyvinvointialueet tarvitsevat kokoomuslaisia päätöksentekijöitä, optimistista oikeistoa, jotta kuntien elinvoimatyö, kasvatus ja koulutus toimivat tuloksellisesti. Nämä vaalit toimivat myös välivaaleina ja tärkeänä askeleena kohti eduskuntavaaleja. Vuoden 2023 eduskuntavaalien voitto ja pääministeripuolueeksi nousun pohja rakennettiin…

  • VAALIJÄRJESTELMÄN SÄHKÖINEN UUDISTAMINEN

    Suomessa on ollut pitkään ja laajalti käytössä vahva sähköinen tunnistautuminen henkilöllisyyden todentamiseksi. Sen turvin voi tehdä mm. kiinteistö- ja autokauppoja, veroilmoituksia, saada lainaa ja kirjautua opiskelijaksi. Vaalijärjestelmämme ei valitettavasti siltikään ole vuosikausiin kyennyt uudistumaan tietoyhteiskunnan kehittymisen myötä. Me allekirjoittaneet vaadimme, että hallitusohjelmaan kirjattu sähköinen ehdokasasettelu etenee nopeasti ja on käytössä vuoden 2025 alue- ja kuntavaaleissa…

Sisällön loppu

Sisällön loppu