Linda Brandt-Ahde: Lastensuojelun resurssit tulee kohdentaa oikein

Lastensuojelun tila on noussut valtakunnallisesti keskusteluun Joensuussa tapahtuneen järkyttävän 4-vuotiaan pojan surman johdosta. Pieni 4-vuotias poika kuoli julmalla tavalla, joka ei saa koskaan toistua. Keskustelua käydään lastensuojelun resursseista ja sosiaalityöntekijöiden saatavuudesta. Lastensuojelun kustannukset ovat vuosittain noin 1,2 miljardia euroa, joista 73 % kohdentuu sijaishuoltoon. Painopiste on siis väärä; lapsia ja perheitä ei auteta oikea-aikaisesti ja tuen tarvetta eri palveluissa ei tunnisteta riittävän aikaisin. Lastensuojeluilmoituksia ei aina tehdä, vaikka ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia lapsen kanssa työskenteleviä, ei vain lastensuojelua.

Lastensuojelun resurssit eivät kohdistu oikein, vaikka laki sanoo avohuollon tukitoimien olevan aina ensisijaiset. Tämän lisäksi lastensuojelulle tulee tehtäviä, jotka eivät lastensuojelulle kuulu. Lastensuojelun ei kuuluisi hoitaa tehtäviä, jotka kuuluvat terveydenhoidolle, kuten esimerkiksi vanhempien päihdeongelmaa tai nuorten psykiatrista hoitoa.

Monialaista yhteistyötä tulee kehittää paremmaksi, jotta lapsen oikeus toteutuu. Se ei saa olla vain tiedonsiirtoa tai tehtävien jakoa, vaan sen tulee olla aitoa yhdessä tekemistä niin, että palvelut vastaavat lapsen ja perheen yksilöllisiin tarpeisiin. Lastensuojelun asiakkuuden tulisi olla ohituskaista muiden palveluiden piiriin, mutta nyt asia on päälaellaan, jos lastensuojelun asiakkuus estää muiden palveluiden saamista.

Alaikäisten päihdekatkaisuhoidon tarvetta ei riittävästi tunnisteta ja tämäkin tehtävä on lastensuojelulla, kun lastensuojelun sosiaalityöntekijän tehtävänä on tehdä päätös lapsen lähettämisestä kiireellisellä sijoituksella päihdehoitoon erikoistuneeseen lastensuojelulaitokseen. Tämä on ongelmallista siksi, että lastensuojelun ydintehtävän ulkopuoliset tehtävät kuormittavat lastensuojelua niin, että aikaa esimerkiksi pienten lasten kanssa työskentelyltä valuu päihdeongelmaisten nuorten ja mielenterveyden haasteiden kanssa kamppailevien nuorten ja vanhempien kanssa; tehtävien jotka eivät ole lähtökohtaisesti lastensuojelun ratkaistavissa. Samanaikaisesti dokumentointivelvoite on kasvanut.

Joensuun tapauksesta on opittava. Lastensuojelun sosiaalityöntekijän tärkein tehtävä on tuntea lapsi henkilökohtaisesti. Systeeminen ja suhdeperustainen työ on lastensuojelun ydintä. Lastensuojelulle on annettava aikaa työskennellä ydintehtävänsä parissa niin, että prioriteettijärjestys otetaan käyttöön: mitä pienempi lapsi, sitä nopeammin tulee aina toimia.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on oltava pääsy arjen lakiapuun. Lastensuojelun sosiaalityöntekijä tekee päätöksensä vain sen tiedon perusteella, jonka hän saa. Tämän johdosta aivan kaikkien, jotka epäilevät lapsen olevan vaarassa, on tehtävä ilmoitus poliisille ja lastensuojelulle. Ilmoitusvelvollisuus on henkilökohtainen kaikille lapsen kanssa työskenteleville ja myös velvollisuus konsultoida poliisia, jos herää pienikin epäily että lapsi on pahoinpitelyn tai muun rikoksen kohteena. Lastensuojelu on viimesijainen taho, silloin kun muut palvelut eivät ole pystyneet auttamaan ajoissa.

Lastensuojelu ei vastaa yksin lasten suojelutehtävästä, vaan se on koko yhteiskunnan yhteinen.