Siirry sisältöön
Kokoomusfoorumille
Liity jäseneksi

Kaakkois-Suomen Kokoomus

  • Etusivu
  • MeistäLaajenna
    • Yhdistyksille
  • Ota yhteyttäLaajenna
    • Piiritoimisto
    • Piirihallitus
    • Kansanedustajat
  • HyvinvointialueetLaajenna
    • Etelä-Karjalan aluevaltuustoryhmä
    • Etelä-Savon aluevaltuustoryhmä
    • Kymenlaakson aluevaltuustoryhmä
  • Tapahtumat
  • Ajankohtaista
Kaakkois-Suomen Kokoomus
Mielipide | Yleinen

Pia Rantanen: Edustajalla on väliä

28.2.202428.2.2024

EU-vaalit pidetään 9.6. tuolloin Suomelle valitaan 15 edustajaa. Ei ole yhdentekevää, ketkä Suomen etua vaalivat ja ketkä suomen suulla Euroopassa puhuvat.

Eurovaalien äänestysaktiivisuus on Suomessa ollut valitettavan matala. Kuusi vuotta sitten, vuoden 2019 vaaleissa prosentti oli 50,66, joka oli paras aktiivisuusprosentti 24:ään vuoteen.

Sinällään harmillista ja valitettavaa, ettei Euroopan Unionia koeta omaksi, siitäkään huolimatta, että leijonanosa lainsäädännöstämme tulee EU:sta. Tämä EU:n meille tuottama lainsäädäntö pitää sisällään sekä pakottavaa, että ohjaavaa säädäntöä.

Ulko- turvallisuus ja puolustuspolitiikka, nousevat nykyisessä maailmanajassa vahvaan keskiöön. Euroopan Unionin päämääränä on edistää rauhaa ja eurooppalaisia yhteisiä arvoja, kuten oikeusvaltioperiaatetta, ihmisarvon- ja ihmisoikeuksien kunnioittamista, kansanvaltaa ja tasa-arvoa.
Kansainvälisen rikollisuuden torjunnassa EU:lla niin ikään on merkittävä rooli.

Yli kunta- ja maakuntarajojen kuuluu puhetta siitä, kuinka emme täysimääräisesti osaa tai kykene hyödyntämään rahoitusinstrumentteja, joita EU:lla on tarjottavana. Tässäkin meillä on koko maana sekä erityisesti Kaakonkulmalla varsin paljon petrattavaa. Tiedonsaanti ja -välitys rahoitusmekanismeista ovat ensisijaisen tärkeitä, jotta niitä kykenemme hakemaan ja hyödyntämään. Edunvalvonnan näkökulmasta on tärkeää, että Kaakonkulma saisi Euroopan parlamenttiin yhteistyökykyisen ahkeran, osaavan ja kielitaitoisen edustajan, joka aidosti tuntee alueen ja sen haasteet.

Nostetaan siis kesän vaaleihin äänestysintoa ja valitaan suomelle parhaat mahdolliset edunvalvojat.
Sinä päätät.

Pia Rantanen
Kaakkois-Suomen Kokoomus ry
toiminnanjohtaja

Avainsanat: #EU-parlamentti#EU-vaalit#Kaakkois-Suomen vaalipiiri#Kaakkois-Suomi#Kokoomus

Artikkelien selaus

Edellinen Edellinen
Antti Pätilä: Luopumisen tuska
SeuraavaJatka
Pyry Mattila: Armila 2.0 – hyvää kannattaa odottaa?

Kokoomus.fi uutisia

  • Opposition hallituskritiikissä ei ole pohjaa eikä johdonmukaisuutta
  • Petteri Orpon puhe puoluevaltuustossa 7.6.2025
  • Velkahuoli heräsi keskustalla ja SDP:llä vasta, kun valta vaihtui
  • Yksityinen ja julkinen rinnakkain – Varhaiskasvatuksen palveluseteli lisää perheiden valinnanvapautta 
  • Yhteisiä sääntöjä ei rikota ilman seurausta - Näin Orpon hallitus panostaa sisäiseen turvallisuuteen

Verkkouutiset.fi

  • Taiwan keksi uuden tavan pysäyttää Kiinan maihinnousu
  • Riikka Purra moittii repivää talouskeskustelua
  • Nyt se on tutkittu: Sosialismi syö talouskasvusta kaksi prosenttiyksikköä vuodessa
  • Kolmasosa Iranin ohjuskalustosta on tuhottu
  • Asiantuntijan 12 vinkkiä turvalliseen juhannukseen – ”vahdi aina tulta”

Seuraa meitä

Facebook Twitter Instagram

© 2025 Kaakkois-Suomen Kokoomus

Vieritä ylös
  • Etusivu
  • Meistä
    • Yhdistyksille
  • Ota yhteyttä
    • Piiritoimisto
    • Piirihallitus
    • Kansanedustajat
  • Hyvinvointialueet
    • Etelä-Karjalan aluevaltuustoryhmä
    • Etelä-Savon aluevaltuustoryhmä
    • Kymenlaakson aluevaltuustoryhmä
  • Tapahtumat
  • Ajankohtaista
Haku