EI veronkiristyksiä

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopra tyrmää keskiluokan veronkiristykset, joita vihreät vaihtoehtobudjetissaan suunnittelee.

– Olen aidon hämmästynyt siitä, kuinka paljon vihreät ovat kiristämässä tavallisten ahkerien suomalaisten keskituloisten verotusta. Puolue on unohtanut varjobudjettissaan opettajat, sairaanhoitajat ja insinöörit. Ei hyvinvointia turvata kasaamalla keskituloisten perheiden niskaan lisää kiviä, vaan suunnan pitäisi olla päinvastainen, Jukka Kopra sanoo tiedotteessaan.

Veronmaksajien Keskusliiton tekemien vertailujen perusteella esimerkiksi keskituloisen opettajan tuloverotus on Ruotsissa ja Norjassa noin 5-6 prosenttiyksikköä kevyempää kuin Suomessa.

– Puheenjohtaja (Touko) Aalto kutsui hallituksen budjettiehdotusta kokoomuslaiseksi. Jos Aalto tarkoittaa tällä veroratkaisua, jossa kenenkään ansiotuloverotus ei kiristy ensi vuonna ja joka turvaa palkansaajien ostovoiman, niin otan tämän pelkästään kehuna. Toisin kuin vihreät, kokoomus kantaa huolta keskiluokan kovasta verorasituksesta. Jos työstä jää aina vain vähemmän omaan käteen, kannustimet opiskella, tehdä työtä tai yrittää heikkenevät. Tämä vähentää sitä veropohjaa, jolla rahoitamme myös hyvinvointipalvelumme, Kopra muistuttaa.

Kun hallitus esittää ensi vuoden talousarviossa työn verotukseen 300 miljoonan kevennystä, on vihreät omassa esityksessään typistämässä kevennyksen vain 80 miljoonaan. Puolue on keventämässä pienituloisten verotusta korottamalla kunnallisveron perusvähennystä 260 miljoonalla.

– Pienituloisten veronkevennyksillä tuetaan työllisyyttä, mutta on lyhytnäköistä sysätä kevennykset keskiluokan maksettavaksi. Työn verotusta on pyrittävä keventämään kaikilla tulotasoilla. Vihreät eivät esityksessään myöskään ole kompensoimassa kunnallisveron vähennyksen korotusten aiheuttamia verojen menetyksiä kunnille. Onko kyseessä puhdas vahinko vai ovatko vihreät tosissaan pakottamassa kuntia verojen kiristyksiin ja leikkauksiin, Kopra kysyy.

Lisätietoja:

Kategoriat: Uutiset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *