Linda Brandt-Ahde: Raskauskomplikaatioiden maksuttomuus tukee perheitä
Aborttien maksut nousivat laajasti keskusteluun tällä viikolla. Tässä jäi aluksi täysin huomioimatta se, että abortit ovat jo nyt olleet maksullisia: Hallitus ei ole muuttamassa maksutonta maksulliseksi. On kuitenkin tärkeää hahmottaa se, milloin palvelun on perusteltua olla maksullinen ja milloin maksuton.
Synnytykset ja niiden jälkihoito sen sijaan siirretään nykyisestä tilanteesta leikkaus- ja toimenpidemaksujen ulkopuolelle. Tämän lisäksi maksuttomuus laajenee esimerkiksi keskenmenojen ja muiden komplikaatioiden osalta, joiden takia raskaus täytyy keskeyttää. Lasten sote-palveluiden maksuttomuutta laajennetaan nykyisestä.
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen on korjannut laajasti esitettyjä väitteitä, nostamalla näitä mainittuja erityisesti naisiin ja lapsiin kohdistuvia suotuisia muutoksia esiin. Raskaus voi olla yksilöllisesti herkkä asia ja osalla se päättyy suunnittelematta keskenmenoon. Keskenmenot eivät ole harvinaisia. Raskauksista 15 prosenttia päätyy keskenmenoon naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Aila Tiitisen mukaan (Duodecim 27.5.2026). Keskenmeno on usein henkisesti hyvin rankka ja syitä mietitään. Tiitisen mukaan kuitenkin voidaan sanoa, ettei keskenmenoa voida estää.
Keskenmenon jälkeen joskus tarvitaan osastohoitoa. Vaikka elämme hyvinvointialueilla taloudellisesti haastavaa aikaa, on syytä kehittää sitä, miten keskenmenon kohdanneen perheen tilannetta hoidetaan mahdollisimman sensitiivisesti. Se, jos keskenmenon kokenut nainen joutuu olemaan samalla osastolla synnyttäneiden kanssa; kohtaamaan onnelliset perheet, on emotionaalisesti usein hyvin kuormittavaa. Tällä kaikella voi olla vaikutuksia siihen, että lapsihaaveista luovutaan. Lapsista keskustellessa on syytä muistaa, että mikäli haluaa lapsia, se on oma asia. Lapsia ei ”tehdä” vaan saadaan elämän lahjana. Onkin erittäin tärkeää, että keskenmenot ja muut komplikaatiot ovat toimenpidemaksujen ulkopuolella.
Linda Brandt-Ahde
Etelä-Karjalan hyvinvointialueen valtuutettu ja aluehallituksen jäsen