Antti Pätilä: “Tämä vaatii joidenkin vanhojen rakenteiden purkamista”
Kuka olet?
Antti Pätilä, kotikunta Ruokolahti, ammatti: kunnanjohtaja (eläkkeellä), koulutus: maatalous- ja metsätieteiden maisteri, metsänhoitaja
Miksi halusit mukaan aluevaltuustoon?
Ihan aluksi: kun kaverit pyysivät…Myöhemmin tarkemmin asiaa pohdittuani: kolme valtuustokautta luottamushenkilönä 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa sekä kunnanjohtajapesti 2011-2018 antoi perspektiiviä, että sote-sektorilla ”jotakin on tehtävä, muuten hukka perii”. Nyt toteutunut maakuntamalli ei ollut minun suurin suosikkini, mutta tällä mikä toteutui mennään eteenpäin ja yritetään siitä tehdä paras mahdollinen.
Mitkä ovat tavoitteesi aluevaltuutettuna?
Jo kuntahommissa (kunnanjohtajana) sanoin monet kerrat, että julkisten palvelujen yksi tärkeimmistä tehtävistä on tukea yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevia, esimerkiksi; hauraimpia ikäihmisiä, moniongelmaisia lapsiperheitä, yllättäviin ja vakaviin elämän kriiseihin ajautuneita. Nämä tietysti ovat hyvinvointialueiden perustehtäviä, mutta oma tavoitteeni on se, että nämä tehtävät voidaan toteuttaa tasa-arvoisesti ja kustannustehokkaasti koko maakunnassa, ja tämä vaatii joidenkin vanhojen rakenteiden purkamista, jotta voidaan tehdä tilaa uudelle.
Mitä muuta teet vapaa-ajalla?
Eläkeläisen vapaa-aika kuluu sulan maan aikana erityisesti metsätöissä ja maatilan muissa puuhissa. Puolisoni kanssa harrastamme maantiepyöräilyä, talvisin hiihtoa ja pienimuotoista matkustelua näiden harrastusten merkeissä.
Mielenkiintoinen fakta sinusta.
Pidän (miltei intohimoisesti) Fazerin suklaasta, erityisesti Fazerin 250 gramman suklaalevyistä.
Lisätietoja:
Pätilä Antti
Aluevaltuutettu
0405801570
Ruokolahti
Lue tästä kaikki Etelä-Karjalan hyvinvointialueen kirjoitukset