Kaakkois-Suomen Kokoomukselle aluepäälliköt
Kaakkois-Suomen Kokoomus on vaalitoiminnan tehostamiseksi palkannut aluepäälliköt Etelä-Karjalan sekä Etelä-Savon alueille. Aluepäälliköt keskittyvät tehtävässään alueensa yhdistysten tukemiseen kuntavaalityössä.
Etelä-Karjalan aluepäälliköksi valittiin Lotta Koponen, 32. Koponen on koulutukseltaan kansainvälisen kaupan tradenomi ja hän on kotoisin Imatralta. Hän on toiminut erilaisissa Kokoomuksen luottamustehtävissä sekä paikallis- että piiritasolla vuodesta 2009 lähtien.
Etelä-Savon aluepäälliköksi valittiin Arttu Korhonen, 29. Korhonen toimii tällä hetkellä Hämeen ja Kaakkois-Suomen Kokoomusnuorten järjestösihteerinä. Hän on toiminut taksiyrittäjänä Hämeenlinnassa kahdeksan vuotta ja suorittanut yrittäjätutkinnon Huittisten Ammatti- ja yrittäjäopistossa.
Paula Kylä-Harakka VTM, FM, jatkaa Kaakkois-Suomen Kokoomuksen toiminnanjohtajana marraskuussa alkaneen Kokoomuksen järjestöpäällikön tehtävän ohella. Nykyinen järjestösihteeri, HTM Saila Piipari-Huovila vastaa aluepäällikön roolissa Kymenlaakson alueesta. Piipari-Huovila jatkaa myös Kaakkois-Suomen Kokoomusnaisten järjestösihteerinä.
”Kuntavaalien ehdokashankinta etenee hyvin. Esimerkiksi Kotkassa tuli ehdokaslista täyteen toissa viikolla. Kuntavaalikampanjassa riittää kuitenkin vielä paljon tehtävää. Arttu ja Lotta ovat oiva lisä organisaatioomme ja täydentävät tehokkuuttamme koko vaalipiirin alueella,” toteaa toiminnanjohtaja Paula Kylä-Harakka.