Kuntavaalit pidetäänkin keväällä 2017
Kuntavaalit järjestetään 2017 huhtikuussa, kuten alun perin oli aikomus. Varsinainen vaalipäivä on 9.4.2017. Reformiministerien työryhmä sopi asiasta viime viikolla.
Eduskuntapuolueiden puoluesihteerit sopivat helmikuussa mallista, jossa kuntavaalit olisi pidetty ensi vuoden syksyllä samaan aikaan kuin ensimmäiset maakuntavaalit. Helsingin Sanomat uutisoi, että päällimmäinen syy siirtää vaalit sittenkin takaisin kevääseen on aikapula. ”Mikäli kuntavaalit haluttaisiin siirtää ensi vuoden syksyyn, pitäisi hallituksen esitysten muun muassa vaalilain muuttamisesta olla jo eduskunnan käsittelyssä. Kuntavaalien siirto toiseen kertaan saattaisi osoittautua ongelmalliseksi myös perustuslain kannalta.”
Helsingin Sanomat myös kiteyttää, että maakuntavaaleille on edelleen kolme vaihtoehtoa: joko ne järjestetään erillisinä ensi vuoden syksyllä, presidentinvaalien yhteydessä tammikuussa 2018 tai sitten ensimmäiset maakuntavaltuutetut valittaisiin ilman vaalia.